VR hermostui VRLeaksille

Yhtiö harkitsee vuotosivuston haastamista oikeuteen.

VRLeaks on piikki VR:n lihassa.
VRLeaks on piikki VR:n lihassa.

VRLeaks-sivusto teki viime perjantaina VR:ään kohdistuvan tutkintapyynnön. KRP:lle lähetetyssä viestissä pyydetään selvittämään VR:n mahdollisia henkilötietorikoksia. Sivuston saamien tietojen mukaan VR:llä on hallussaan laiton henkilörekisteri, joka pitää sisällään satoja ihmisiä, joista osa on VR-Yhtymän työntekijöitä, kun taas osalla ei ole mitään tekemistä VR:n kanssa.

VR pohtii vastatoimina VRLeaksin haastamista oikeuteen. VR:n yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu sanoi Turun Sanomille seuraavaa:

"Tämä sivusto on joulukuun puolivälistä lähtien esittänyt VR:stä totuudenvastaisia ja perättömiä väitteitä, ja sen asenne on vain jyrkentynyt. Joudumme vakavasti harkitsemaan asian viemistä oikeuteen."

VRLeaks viittaa viestissään KRP:lle sivuston ylläpitäjien näkemään VR:n sisäisen turvallisuuden dokumenttiin, jossa meno on kuin turvallisuusagentuurin raporteissa. Sivuston mukaan dokumentissa kuvaillaan seurattujen henkilöiden tekemisiä tyyliin "auto parkkiruudussa, mutta hangessa ei merkkejä renkaanjäljistä" tai "Lähti kotoaan koiran kanssa ulos. Klo 7.42 tuli koiran kanssa ilmeisesti koiralenkiltä. Klo 7.55 lähti kai töihin. Autossa mukana ainakin lapset. Tilanne muuten normaali."

VRLeaks-sivustolla julkaistussa, KRP:lle suunnatussa viestissä pohditaan myös onko sanojen "tutkintalinja", "kuulustelu" ja "epäilty" käyttö oikeutettua kieltä VR:n turvallisuusyksikön käytössä. 

VRLeaksin mukaan rekisterin ihmisistä on turvallisuusyksikössä valokuvat, nimet, puhelinnumerot ja kotiosoitteet ja heistä on tehty turvallisuusanalyysit. Sivusto kertoo julkaisevansa VR:n turvallisuusyksikön jututettaviksi joutuneiden henkilöiden nimet 5. maaliskuuta.

Ikävään valoon joutunut VR on tyytynyt tiedotuksessaan kertomaan, että VRLeaksin väitteet ovat vailla totuuspohjaa. Virheiden yksilöiminen ja sitä kautta väitteiden vääräksi todistaminen voisi olla tehokkaampaa kuin ylätason syytökset virheellisen tiedon levittämisestä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi