Maailman ensimmäinen suomalainen single malt -ruisviski on valmista

Erittäin rajattu erä Kyrö Distilleryn odotettua ruisviskiä tulee myyntiin maanantaina.

Rakastetun Kyrö Distilleryn odotettu ruisviski, maailman ensimmäinen suomalainen single malt -ruisviski saapuu Alkoihin maanantaina 21. elokuuta. Kovin monelle ei siitä kuitenkaan vielä riitä, sillä erä on yhteensä 360 pullon suuruinen. Alkoihin pulloja tulee myyntiin vain 60 kappaletta. Baareihin ja ravintoloihin sitä tulee 80 pulloa viisi päivää myöhemmin.

"Kotimaan matkailusta pitäville kerrottakoon, että tislaamoravintolaamme Isoonkyröön tulee joka maanantai yksi pullo viskiä myyntiin, sieltä sitä myydään lasillinen kerrallaan", kertoo Mikko Koskinen, Kyrön brändivastaava.

Ensimmäinen viskierä on huomattavasti suunniteltua pienempi, sillä Kyrön Napue ginin menestys kansainvälisessä alkoholikilpailussa vuonna 2015 laittoi tislaamon suunnitelmat uusiksi. Napue palkittiin maailman parhaana Gin & Tonic -gininä, ja sen kysyntä räjähti. Tuotantokapasiteetti oli pakko kääntää viskistä ginin valmistukseen. Vapautuva viskierä antaa vasta pienen maistiaisen tulevasta, paraikaa tynnyreissä lepäilevästä isommasta volyymista, joka valmistuu seuraavan parin vuoden kuluessa.

"Seuraavat kaksi vuotta tulevat olemaan Kyrön ruisviskin osalta vielä melko kuivia. Nyt valmistuneet erät ovat niitä, joilla vasta opettelimme ruisviskin tekemistä. Sitten kun aloimme oppia, satuimme keksimään ihan kohtuullisen hyvän ginin, joka aiheutti puolen vuoden tauon viskihommiin", Koskinen sanoo.

"Ihan kohtuullisen hyvä gini" lähti varsin hyvin lentoon: ensimmäisenä vuonna (2014) sitä myytiin 5000 pulloa, toisena vuonna 100 000 ja kolmantena 350 000. Tänä vuonna puolen miljoonan pullon rajan uskotaan menevän rikki. Viskillä ei kypsymisen vuoksi pysty yhtä nopeaan nousuun, mutta hyvät merkit ovat ilmassa.

"Osuimme oikeaan trendiin Napuen kanssa, ja tällä hetkellä tähdet näyttävät siltä, että meillä on mahdollisuus menestyä myös ruisviskin kanssa. Se on nopeimmin kasvava viskimarkkina Yhdysvalloissa. Pian suomalaista ruisviskiä juodaan niin Suomessa kuin maailmallakin."

Ensimmäisen viskierän vahvuus on 47,8 %, sillä yrityksen ikä on julkaisupäivänä 21. elokuuta 4, 78 vuotta. Koskinen lupaa, että viski paranee ajan myötä, ja seuraavat kaksi vuotta tulevat olemaan vielä intensiivisemmän kokeilun ja oppimisen aikaa. Haetaan optimaalista tynnyrikokoa, -ikää ja varastosijaintia. Mutta jo tähän ensimmäiseen erään ollaan Kyrössä varsin tyytyväisiä. 

"Juomasta löytyy paljon makua. Siinä on mallasviskeille tyypillisiä elementtejä ja paksua suutuntumaa, mutta myös ruisviskeille tyypillistä mausteisuutta ja pikkuisen muskottia. Itse löydän siitä myös aprikoosia, kuivattua luumua ja joko nekkua tai poltettua sokeria", Koskinen kuvailee. 

Kyröllä on vähän etumatkaa muihin, mutta se ei suinkaan ole ainoa ruisviskiä valmistava suomalainen tislaamo. Se on kyröläisten mielestä kuitenkin pelkästään hyvä juttu. 

"Meidän mielestämme kaikki, jotka tuottavat Suomessa viskiä, ovat hyvien puolella, ja kaikki jotka tuottavat Suomessa ruisviskiä, ovat vielä enemmän hyvien puolella", Koskinen sanoo.

"Nyt alkaa vuosikymmeniä kestävä työ suomalaisen juomakulttuurin parissa, että Suomessa opittaisiin juomaan enemmän ruisviskiä."

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi