Night Visions on mannaa elokuvafanaatikolle

Ainoastaan asiallisiin elokuviin keskittyvä festivaali on täällä taas.

Myös Brandon Cronenbergin Antiviral nähdään Night Visionsin ohjelmistossa.
Myös Brandon Cronenbergin Antiviral nähdään Night Visionsin ohjelmistossa.

"Kaikki lähti liikkeelle Gorehoundista, joka oli lajityyppiin eli kauhu-, scifi- ja kulttielokuviin keskittyvä lehtijulkaisu. Lehdellä oli reilut 1000 tilaajaa, joille alettiin promoamaan ajatusta elokuvafestivaalista. Eihän se varsinaisesti mitään rahakasta puuhaa ollut, mutta tapahtumassa nähtiin potentiaalia", muistelee lehden entinen päätoimittaja ja Night Visions -elokuvafestivaalin johtaja Mikko Aromaa.

Elokuvafanaatikot läheltä ja kaukaa suuntaavat jälleen Helsinkiin, kun fantasia-, kauhu-, science fiction-elokuviin keskittyvä Night Visions valtaa valkokankaat huhtikuun puolivälissä. Jo käsitteeksi muodostunut elokuvafestivaali hemmottelee genren faneja neljän päivän ajan 21 kokopitkän elokuvan voimin.

Night Visions juontaa juurensa 1990-luvun puoliväliin, jolloin underground-elokuviin keskittyvän Gorehoundin tekijätiimillä oli missio.

"Festivaali perustettiin, koska Suomessa ei vielä näytetty sellaisia elokuvia, joita me itse halusimme nähdä. Monella lehden tekijöistä oli ennestään kokemusta festarien järjestämisestä, joten myös kontaktiverkosto oli jo osittain olemassa", Aromaa lisää.

Ensimmäinen Night Visions järjestettiin vuonna 1997. Vuosituhannen vaihteessa festivaali paisui nykyisiin mittoihinsa; kevätkaudella järjestettävä Back to Basics on kunnianosoitus klassikkoelokuville. Syksyllä on luvassa halloweeniä juhlistava Maximum Halloween -festivaali. Kulttileffojen ja indie-elokuvien lisäksi festivaalin näyttämöllä nähdään myös valtavirtasuosikkeja. Hollywood-pläjäysten rinnalle ohjelmistossa on tehty tilaa myös kuumimmille aasialaispätkille.

Festivaalijohtajan mukaan ohjelmistoon valitaan yksinkertaisesti "kiinnostavia" elokuvia.

"Elokuvan ei tarvitse olla hyvä ollakseen kiinnostava", mies kuittaa.

Lipputulot ovat yhä tapahtuman suurin yksittäinen tulolähde. Työtä tehdään harrastuspohjalta, ja vakituiseen suunnittelutiimiin kuuluu reilut kymmenen henkeä. Night Visions pääsi hiljattain "pitkän vääntämisen tuloksena" Suomen elokuvasäätiön valtakunnallisesti merkittävien festivaalien tuen piiriin.

"Saimme pienimmän mahdollisen summan."

Ehkä kyse on pikemminkin symbolisesta voitosta. Aromaan mukaan Night Visions on alusta asti pyrkinyt pääsemään eroon mielikuvasta, jonka mukaan festivaalin ajatuksena on vain mässäillä verellä, suolenpätkillä ja paljaalla pinnalla. Tapahtuman järjestäjillä onkin syytä hymyillä, sillä Night Visions valittiin vastikään vuoden kulttuuriteoksi.

"Vielä 1990-luvulla jouduttiin kohtaamaan kaikenlaisia hihhuleita, mutta protestointi on vähentynyt vuosien aikana. Ilmapiiri on mennyt positiivisempaan suuntaan ja täytyy vain toivoa, että kehitys jatkuu samansuuntaisena", Aromaa pohtii.

Helsingin kulttuuriteko 2012 -palkinnon raati perusteli valintaansa sillä, että festivaali on jo 16 vuoden ajan tuonut Helsinkiin elokuvia, joista moni jäisi muuten suomalaisyleisöltä näkemättä. Huomionosoituksen teki entistä merkittävämmäksi se, että Night Visions on ensimmäinen palkinnon saanut elokuvafestivaali.

"Palkinto oli tietenkin suuri yllätys ennen kaikkea, koska sitä ei ole aikaisemmin myönnetty elokuvafestivaalille. Palkinto kertoo onnistuneesta tapahtumasta ja siitä, että marginaalikulttuurista on tulossa entistä hyväksyttävämpää."


Night Visions 11.–14.4, liput lippukaupasta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi