Kolmen vuoden takainen hittiveijaritarina Ocean’s 11 on saanut jatko-osan. Tuttu rikollisjoukkio nostetaan jaloille hiukan mekaanisen tuntuisesti: edellinen ryöväyksen uhri, casinonomistaja Terry Benedict tahtoo menetetyt rahansa takaisin. Nyt mammonaa lähdetään imuroimaan Euroopasta: Amsterdamista, Roomasta ja Pariisista.
Tarina käynnistyy hitaanlaisesti, ja jatkuva paikasta ja henkilöstä toiseen hyppely estää alkuimun. Itse menen elokuviin suurten ja väkevien tarinoiden vietäväksi, mutta Ocean’s 12 ei jaksa nostaa ainakaan näin painavaa katsojaa mukaansa. Aina, kun tarina meinaa napata mukaansa, joku painaa jarrua ja käskee vaihtaa ajoneuvoa.
Käsikirjoittaja George Nolfi muljauttelee tarinaa taitavasti ympäri useampia kertoja kuin hänen kekseliäisyytensä osoittamiseksi olisi tarvinnut. Kaiken uuteen valoon asettavat käänteet viehättävät aluksi, mutta liian monta kertaa toistuessaan tämä pyörittely alkaa näytttää hiukan mekaaniselta. Käteen jää läjä nokkelia säikeitä, mutta itse köyttä, joka niistä voisi koostua, ei synny. Itse jäin kaipaamaan Ocean’s 11:n eheyttä, johdonmukaisuutta ja lämpöä.
Kerronta on sujuvaa ja monin paikoin oivaltavaakin, musiikkia käytetään tehokkaasti, muttei erityisen merkillepantavasti, huumoria viljellään mukavan osoittelemattomasti, mutta hiukan pikkunokkelasti. Joidenkin kuvienkin kohdalla tulee kiusallisen tietoiseksi siitä, että nyt ollaan kekseliäitä ja hauskoja.Anekdoottina mainittakoon, että ohjaaja toimii myös kuvaajana salanimellä Peter Andrews.
Jos olet nähnyt Ocean’s 11:n, saat enemmän irti myös jatko-osasta, sillä henkilöiden esittely jää kovin pintapuoliseksi.
Mukavinta tämän rosvojoukon puuhissa on täydellinen rauhallisuus ja suvereniteetti, joka tekee puuhailusta mielyttävää katsottavaa. Näyttelijäntyö tehdään tyylikkäästi ja vähäeleisesti, minkäänlaista kohellusta ei tarvitse katsoa. Niinkuin veijaritarinoissa yleensä, naiskatsojalle ei ole tarjolla turhan montaa samaistumiskohdetta, mutta korvaukseksi tarjolla on ihania miehiä jokaiseen makuun. Näyttelijöiden kanssa ohjaaja Steven Soderbergh on parhaimmillaan.
Näyttelijäntyö on kepeää ja ilmavaa, kaikki henkilöt pysyvät samassa maailmassa, rytmissä ja lajityypissä, mikä tekee heidän seuraamisestaan nautinnollista. Miinus tulee Brad Pittille pienistä komistelumaneereista muun toiminnan puutteessa.
Anyway: seuraavana päivänä elokuvaa tuskin enää kukaan muistaa.
