Tanssien synty
Siéva syntyi kalliolaisissa kotibileissä, millainen tarina löytyy tunnetumpien tanssilajien taustalta?
Vogue
Vogue on esimerkki tanssista, jonka leviäminen vei pitkän aikaa. Madonnan “Vogue”-video teki siitä maailmankuulun, mutta sen harrastaminen oltiin aloitettu jo 1960-luvulla New Yorkin Harlemin tanssisaleissa, missä Vogue-lehden poseerauksista mallia ottanut laji levisi homoyhteisön klubiskenessä.
Breakdance
Vaikka tuttujen breikkausliikkeiden historia jäljittyy voimistelusaleihin, James Brownin tanssityyliin, kung fu -leffoihin tai jopa arabialaisen katutanssijan päällä pyörintään vuonna 1898, voi breikkauksen lajina sanoa syntyneen Kool Hercin bileissä 1970-luvulla New Yorkin Bronxissa vuorovaikutuksessa musiikin kanssa: dj:t soittivat saman levyn rytmistä break-kohtaa kahdelta levyltä, jolloin breikistä sai rakennettua oman rytmin. Tämä hektinen rytmi vei bileissä jamitelleet tanssijat uudelle tasolle, kun jokainen halusi näyttää “breikin” aikana parhaat liikkeensä.
Moderni tanssi
Moderni tanssikin on kapinaa aiempien tanssilajien liian tiukkoja raameja kohtaan. Se sai alkunsa 1900-luvun alussa protestina kahta silloin vallassa ollutta tanssilajia, balettia ja vaudevilleä, kohtaan. Iso joukko koreografeja ja tanssijoita piti kyseisten lajien luonnetta kankeana ja imperialistisena. Lajin äidiksi kutsuttu Isadora Duncan heivasi tutut ja balettimekot nurkkaan ja valloitti lavat tunikassaan Chopinin tahtiin.
Locking
Lockingin historian voi jäljittää yhteen mieheen, Don Campbelliin, joka kehitti 1960-luvun lopussa puolivahingossa uuden tavan tanssia. Ensimmäinen tanssin nimeä kuvaava “lukko”-liike nimittäin syntyi, kun Campbell yritti tehdä “robot sweep” -nimistä tanssiliikettä, mutta joko unohti, miten liike tehdään tai ei saanut vain suoritettua sitä oikein. Pyyhkäisy jäi puolitiehen ja ensimmäinen lock oli nähty. Yleisö huvittui, jolloin Campbell osoitti sormellaan sitä kohti. Myöhemmin hän lisäsi sekä lockin että sormen osoitukset mukaan esityksiinsä suunnitellusti.
”Tein vain amerikkastylen juttuja ja laitoin kaiken ajan siihen. Pienestä pitäen sanotaan, että tee niin kuin muut tekee, älä erotu joukosta. Ihmisillä on semmoinen tapa. Tanssissa on sama juttu”, sanoo Topi Tateishi.
“Kaikista vaikeinta on ollut oppia se ajattelutapa, että kuka tahansa voi tehdä jotain uutta tai luovaa. Omia liikkeitä, omaan musiikkiin.”
Topi on äärimmäisen kova katutanssija. Breikkauksen outolintu, joka erikoisen tyylinsä ansiosta on saanut mahdollisuuden kiertää maailmaa tanssien. Jenkkikulttuurista ponnistava breakdance tarjosi kuitenkin raamit, jotka tuntuivat liian tiukoilta ja liian vähän omilta.
”Koko mun ura on pohjautunut siihen, että mä yritän tehdä eri tavalla. Olen breikannut pitkään, mutten ollut fyysisesti paras, joten jouduin miettimään, miten korvaan sen, esimerkiksi tekemällä filosofisia liikkeitä. Just sen takia olen päässyt matkustamaan ja saanut arvostusta.”
Siéva ei ole ainoa laji, joka on syntynyt jonkinlaisesta kapinasta edeltäviä lajeja kohtaan.
Kun Tateishi vapautti itsensä tekemään omannäköistä tanssia, syntyi Siéva, uuden ajan suomalainen katutanssi. Siévan liike on breikkausta pehmeämpää, joka näkyy esimerkiksi vakioliikkeiksi muodostuneissa käsien pyyhkäisyissä. Siévan sound trackinä toimii suomalainen uusi folk, jota edustavat muun muassa Kari Tapiiri, Sarah Kiwi & Non-Orchestra, Iisa, Yona ja muutamat muut.
“Kaikki lähti musiikista. Aika monet tanssit on sidottu rumpurytmiin ja niissä tehdään afrikkalaisiin tansseihin pohjautuvaa bounce-liikettä. Kuuntelin musaa, jossa on pitkiä kauniita saundeja ja siihen sopi luonnollisesti pitkät ja sulavat liikkeet. Jos kuulen kaunista musaa, niin mulle tulee sellainen fiilis, että tanssin siihen kauniisti enkä ollenkaan aggressiivisesti.”
Siéva on perisuomalaista, mutta kertoo myös suomalaisuuden muutoksesta. Perinteet heijastuvat moderniin tekemiseen samaan tapaan kuin esimerkiksi Palefacen ja Asan tavassa käsitellä rap-musiikkia ja tuoda siihen elementtejä kansamusiikista. Suomalaisuus ei enää tänä päivänä typisty suohon, kuokkaan, sotamuisteloihin ja maahanmuuttokriitikkoon, vaan se löytyy yhtä lailla kalliolaisesta hipsterikämpästä, jossa synnytetään uutta tanssilajien suomalaisen uuden aallon musiikin tahdissa.
“Kalliossa on omanlainen meininki, vaikka kasassa saattaa olla ihmisiä kaikenlaisista elämäntilanteista, joko vähän raffimmasta tai sitten taiteellisesta. Siellä on kaikki mahdolliset taidekoulut ja porukka joka alkoi treenaamaan Siévaa kävi myös niissä taidekouluissa”, Tateishi kertoo.
“Kotibileissä soitettiin musaa ja jengi alkoi vetämään settiä. Se kuului niihin bileisiin. Sitten oli ihmisiä, jotka ihmettelee sikana, mutta tulee sitten mukaan”, tuolloin, vuoden 2010 tienoilla Helsingin Sörnäisten Kurvissa kommuunissa asunut Tateishi muistelee lajin ensiaskeleita.
“Kaikki oli muutenkin tanssijoita ja tehnyt paljon improvisaatiota. Bileissä on aina tanssittu, eikä katsottu tölkki kädessä telkkaria.”
Vaikka lähtökohdat olivat omat, lajin kuin lajin aloittaminen vaatii astumista epämukavuusalueelle. Jokainen voi kuvitella omalle kohdalleen, millaista olisi aloittaa uudenlaisen liikekielen toteuttaminen tyhjästä.
“Totta kai siihen kuuluu kokeilu ja se, että se on välillä rumaa. Oma tanssi on opettanut, että saat olla oma itsesi. Muakin pelotti ennen, mitä joku ajattelee jos mokaan. Sillä ei oo mitään väliä, ihmiset unohtaa sen. Mieluummin kokeilee, epäonnistuu ja luo samalla jotain uutta.”
