Bank Bistro

Suomessa on menossa ennennäkemätön nousukausi – tai siltä ainakin näyttää, jos käyttää perinteisen taksikuski-indeksin sijasta mittarina Palace Ravintolat -ketjun toimintaa.

Palace on lyhyessä ajassa avannut keskustassa Meccan, Sasson, Fishmarketin ja viimeksi Unioninkadun Bankin. Kaikki ovat tyylitietoisille kaupunkilaisille suunnattuja hillittyjä laaturavintoloita. Jää nähtäväksi, riittääkö Helsingissä asiakkaita kaikkien tarpeisiin. Ainakin Palacelle voi nostaa pipoa yrityksestä.

Bank-kompleksi avattiin viime lokakuussa Unioninkadulla Postipankin ja Sampon entisissä tiloissa. Komea pankkisali toimii nyt lounasravintolana, ja talon kulmaan remontoitiin baarin ja illallispaikan yhdistelmä Bank Bistro.

Alkuinnostus etenkin lounasaikaan on ollut kova, sillä parhaimmillaan Bankissa on käynyt 700 lounastajaa päivässä. Liikelounastajien lisäksi Bankin sali ja kabinetit on tarkoitettu tilauskäyttöön.

Bistro puolestaan palvelee ilta-asiakkaita ja bisneslounastajia. Ilta-asiakkaiden kannalta Bankin sijainti on kuitenkin syrjäinen. Lauantai-iltana paikalle oli löytänyt vain pari asiakasta.

Palace satsaa tunnetusti sisustukseen, eikä Bank tuota pettymystä. Hillittyä 1950-luvun luksusta henkivä tila on näkemisen arvoinen.

Entä ruoka ja juoma? Alkudrinkkinä maistettu talon mojito oli loistosuoritus ja limessä kypsytetyt chevice-kalat taattua kamaa. Pääruoista Tom Yam (16 e) oli kuulemma kelpo keitto. Paikan hitiksi mainittu pariloitu maksa oli tasapainoinen annos ja viinisuositus toimi, kuten palvelu muutenkin. Bistroa voi vilpittömästi suositella rauhaa ja tyyliä etsiville.

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

13 kommenttia

Kimi-66

2.4.2005 13:28

Helvetin isot Pizzat!
Palvelu muuten hyvää, mutta jauhelihapizzasta puuttui tilaamani lisuke; valkosipuli.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sulo Armas

4.4.2005 15:44

Stadin rapeimmat kalapuikot!Pussimuusikin oli paremman sorttista.Pöydässä asianmukaisesti HP ja Ketsuppi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NinniNuppunen

5.4.2005 18:49

Pizzaa ja kalapuikkoja?! Nyt on jotkut käyneet muualla kuin Bank Bistrossa.

Fish and Chips oli aivan loistava. Onkohan juuri friteerattu kuha sekoitettu kalapuikkoihin? Mahdotonta, niin tuoretta ja suussa sulavaa oli. Muhkeat maalaisranskalaiset olivat kaukana pussimuusista. Ja se Bistron oma jäätelövalikoima...taivaallista.

Eikä pöydissä onneksi HP:ta, eikä ketsuppia makua pilaamassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henrik V

7.4.2005 12:40

Hinta/laatu suhde OIKEIN REIPPAASTI miinuksella.Ehkä about tollanen miinus 1000000000

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henrik V

7.4.2005 12:40

Hinta/laatu suhde OIKEIN REIPPAASTI miinuksella.Ehkä about tollanen miinus 1000000000

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henrik V

7.4.2005 12:40

Hinta/laatu suhde OIKEIN REIPPAASTI miinuksella.Ehkä about tollanen miinus 1000000000

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NamMaiskis

9.4.2005 13:17

Nyt on oltava Tarkastaja Lyytisen kanssa samaa mieltä ja laitettava vielä yksi tähti päälle. Palvelu oli moitteetonta, rentoa hymyn kera. Eikä valittamista löydä ruuastakaan, päinvastoin. Ainoa mikä jäi harmittaan, etten ottanut jälkiruokaa. Täytyy siis käydä uudemman kerran! Kookossorbetti ja lämmin hedelmäsalaatti, aijai..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

onn

13.5.2005 17:45

Paska ei nyt vaan ole hyvää!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wdude

10.3.2006 22:16

Hyvä meininki, hyvää ruokaa. Erityisesti kiinnitin huomiota salin kauniisiin tyttöihin!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

makuuuuuu

12.1.2007 09:17

Kai se on joskus ollut syötävää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

asfdfgh

19.2.2007 13:36

Aivan loistava paikka ja hyvät ruuat.
Ainoa miinus tuli jälkiruokana otetusta jäädykkeestä, joka ei ollut ihan muiden ruokalajien tasolla.

Tunnelma on myös aivan loistava!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ruokaa

21.8.2007 17:08

hirveää kuraa.......

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

asiakas

25.8.2007 01:08

Palvelu ihanaa, oli kiire tai hiljainen päivä!Mutta mitä tapahtui burgerin kastikkeelle?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi