Club Havanna Music

Ysibaari, Bahia, Liekki, Soda, Åbo ja Rafla muokkasivat Uudenmaankadusta sellaisen kuin se nykyisin tunnetaan, mutta U-katuilmiön ensitahdit löi kuubalainen ravintola Havanna, joka onkin jäänyt kaihertamaan monen punavuorelaisen mieltä. Kuvaillapa sitä nostalgian täyttämää iloa, jolla huomasin kotikulmilleni Eerikinkadulle auenneen alkuperäisen omistajan ja vielä samaa nimeä kantavan ravintolan.

Entisessä euroviisuhenkisessä homokaraokebarissa sijaitseva Havanna on melko simppelisti sisustettu; tahallisesti tai tahattomasti kitch. Johtuneeko siitä, että olemme ravintolan ainoat asiakkaat vai karibialaisesta ystävällisyydestä, mutta paikan isäntä rientää meitä jo ovelle vastaan. Espanjaa, englantia ja suomea sekaisin puhuva patrón kehuu mojitoijaan kaupungin parhaiksi ja lupaa jopa rahat takaisin jos jostain muualta saa parempaa. Kuinka tällaisesta tarjouksesta voisi kieltäytyä?

Jääpaloja mojitolaseissa kilisytellen tutustumme ruokalistaan, joka vaikuttaa melko arkiselta ja erittäin havannalaiselta. Perinteiset kuubalaisherkut croquetaseista ropa viejaan löytyvät menusta. Harmiksemme listalla mainittua hummeria ei kuitenkaan ole saatavilla. Tilaamme alkupalaksi paistettua maniokkia (5 e) sekä liha-, kana-, kala- ja kasvistäytteisiä croquetaseja (5 e). Alkupala-annokset ovat reilun kokoisia ja maistuvia, mutta kaipaisivat seurakseen kastiketta.

Alkupalojen jälkeen pöytään kannetaan riisiä kanan kanssa (12 e), kuubalaisia lihapullia (12 e) sekä lisukkeeksi tummia papuja (5 e). Taas kerran autenttisuuspisteet ovat täysissä, mutta edes lisäkepavut eivät riitä kostuttamaan hiukan kuivahkoa ruokaa.

Tyhjässä ravintolassa ruokaillessa on hauska seurata ulko-ovesta alakertaan katkeamatta soljuvaa nuorten naisten letkaa. Asiasta tiedustellessa selviää, että siellä järjestetään tanssitunteja. Viikonloppuiltaisin ravintolasalin pöydät siirretään sivuun ja viikolla hiotut latinolanteiden liikkeet pääsevät oikeuksiinsa.

Kiitämme

Moitimme

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

12 kommenttia

knudsen

6.10.2008 11:23

Älä mene!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

epele

6.10.2008 18:33

tosi hyvä paikka !!!!!!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

diiiiva

7.10.2008 16:56

höpö,höpö!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

luidia

7.10.2008 19:10

hyvä ruoka :-)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

putamadre

10.10.2008 16:18

iltamenu kallis, annokset tosin isoja. siiderivalikoima tarvitsee täydennystä. bileiltana tupaten täysi, toisista kivaa, varpaille poljetuista ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

yesss

17.10.2008 13:30

Bravo! Helsinki needed this!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AnnaMariaa

17.10.2008 15:09

Eikö löydy suomalaisia opettajia kuin Baila bailan lipevät ja aina iloiset pojat?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

gftythr

4.11.2008 19:16

Lounas 3 bojoo ja ok. Keitto vitun jees ja muutenkin perussettii. Tilaa ja rauhaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pmi

29.12.2008 22:26

Oikea unelmapaikka istahtaa jutustelemaan, sammuttamaan janoa tai syömään. Salsan rytmit houkuttelevat tanssimaan Kuubalaisittain milloin vain.
Palvelu iloista ja ystävällistä.
Suosittelen lämpimästi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

cubatar

12.3.2009 11:39

mahtava tunnelma, ruoka ja palvelu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ruokailija

1.1.2010 05:28

sinänsä ihan hyvää ruokaa mutta aika yksinkertaista, köyhää.. kuubalaista siis?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

oksennus

17.4.2011 09:12

Paikka oli aivan HIRVEÄ!! ruokalistan hinnat oli korotettu nyt 18€ riisiä ja pientä naudanlihasuikaletta joka näytti olevan suoraa jostan keskon tilauksesta. jäliruoka joku vanukas, oli myöskin kaadettu purkista lautaselle. kamalan näköinen ja mitään sanomattoman makuinen. Ihan huijausta. Tämä oli siis citydeal lahjakortilla, joka maksoi 29€ kahden hengen "ateria" alkupalana oli 2 kpl mieheen jotain hirveitä kuubalaisia "herkkuja"

Tosi köyhää, ei voi sanoa ravintolaruuaksi alkuunkaan!!! Älkää menkö sinne!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi