Ennen kuin animaatiosta tuli tietokoneiden juhlaa, tarvittiin yksi nainen ja kourallinen tekohampaita luomaan historian ensimmäinen Disney-pahis.
Lucille La Verne (1872–1945) oli yhdysvaltalainen teatteritähti ja varhaisen elokuvan konkari, joka antoi äänensä – ja kirjaimellisesti hampaansa – Lumikin ja seitsemän kääpiön pahalle kuningattarelle.
Legenda kertoo, että La Verne veti tekohampaansa suustaan kesken äänitysten, jotta voisi karhentaa ääntään noidaksi muuttuessaan.
La Verne aloitti uransa jo lapsena ja ehti näytellä tuhansissa teatteriesityksissä ennen kuin siirtyi elokuviin ja lopulta Disney-studioille. Snow White and the Seven Dwarfs (1937) jäi hänen viimeiseksi roolikseen – mutta mikä lähtö!
Hänen kylmä, käheä Magic mirror on the wall -äänensä määritteli sen, miltä Disney-pahiksen kuuluu kuulostaa.
Nykyään La Verne muistetaan animaation historian kulmakivenä – naisena, joka teki pelkästä äänenpainosta kauhun taidetta.
Faktalaatikko: Miksi Lucille LaVerne on merkittävä?
Hän oli yksi varhais-ääniaikakauden hahmonäyttelijöistä, joka siirtyi näyttämöltä elokuvaan ja vielä animointityöhön. Tähän aikaan se ei ollut kovinkaan tavallista ja oli äärimmäisen hankalaa pelkkien käytännönseikkojen kannalta. Esimerkiksi moni lavanäyttelijä ei välttämättä sopinut lainkaan mustavalkokankaalle ja myöhemmin vielä vähemmän ääninäyttelijäksi.
Hänen roolinsa Disney-klassikossa tekee hänestä osan animaatiohistoriaa: hän äänensi ensimmäisen täyspitkän Disney-animaation pääpahishahmon.
Hänen uransa osoittaa monipuolisuuden: näyttelemisestä, ohjaamisesta, oman teatteriyhtiön pyörittämisestä elokuvatyöhön.
