DocPoint: The Work – Vankila, jossa miehet itkevät yhdessä

Folsomin vankilassa joukko miehiä, vapaita ja vangittuja, koskettaa sisintään.

Folsomin vankila on paikka, missä miehet pääsevät juttelemaan. The Work -dokumenttielokuva sukeltaa sisään kiinnostavaan terapiaprosessiin, missä vangit ja tavalliset kansalaiset kohtaavat mieltä syvältä luotaavissa keskusteluissa. Kahdesti vuodessa järjestettävä kohtaaminen avaa osallistujiensa tunnelukkoja toden teolla.

Tammikuun lopussa DocPoint-festareilla näytettävä The Work saa kyyneleen kirpoamaan silmäkulmaan. Dokumentin henkilöiden väkevät keskustelut nostavat pintaan vankeja ja vapaita ihmisiä yhdistäviä teemoja. Elokuvan seuraaman ryhmän traumoissa, kuten varmasti monen muunkin tukea tarvitsevan miehen elämässä, taustalla on kipeä isäsuhde. Vangit kertovat sydäntäsärkeviä tarinoita omista isistään ja siitä, miten heitä on vaadittu olemaan liian koviksia koko elämänsä. Vapaudesta vankilan terapiasessioihin saapuneiden tavisten syyt osallistua vaihtelevat, mutta nivoutuvat tavalla tai toisella isäsuhteeseen.

Ympäristö on turvallinen, tai ainakin niin turvallinen kuin se pitkää kakkua istuvien vankien keskellä voi olla. Osallistujat jättävät jengistatuksensa ja muut sitoumukset ovelle ja antavat toisilleen tilaa ihmisinä.

Dark Cloud on vankilassa, koska hän yritti veitsellään katkaista miehen kahtia. Folsomin pitkäaikaisvankien tuomiot liittyvät usein väkivaltaan tai jengirikoksiin. Muurin sisällä asuu miehiä, jotka eivät katso hyvällä itkemistä. Paitsi neljän päivän ajan. Dokumentti kuvaa intensiivistä ryhmäterapiaa, joka avaa turvallisen tilan tunteille. Kamera kuvaa, kuinka miehet riehuvat, karjuvat, itkevät ja valahtavat toistensa syliin romahduksen tullessa.

Kaksi kertaa vuodessa järjestettäviin terapiasessioihin osallistuu miehiä niin muurien sisältä kuin sen ulkopuolelta. Toiset ovat 75 vuoden tuomiota istuvia Crips-jengin ex-jäseniä ja toiset museotyöntekijöitä.

Dokumenttien vahvuus on usein siinä, että niiden mukana pääsee sukeltamaan maailmaan, johon ei muuten pääsisi, eikä usein haluaisikaan päästä, kuten keskelle epätoivoisia ja terapiantarpeisia vankilakundeja. Jarius McLearyn ohjaama elokuva Folsomin vankilasta herättääkin suurimmat kysymyksensä kolmen mukaan lähteneen taviksen kohdalla: miksi he ovat valinneet karun kokemuksen?

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali elokuvateattereissa eri puolilla Helsinkiä 29. tammikuuta – 4. helmikuuta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi