G Livelabin syksy on keikkoja täynnä

Uutuusklubin keikkakalenteri näyttää täydeltä. Mukana muun muassa Töölön Ketterä ja Laura Moisio.

Kuva: Carlos Castilla / Fotolia

Uusi G Livelab -klubi saapui viime kuussa värittämään Helsingin keskustan elävän musiikin klubitarjontaa. Helsingin Yrjönkadulla vietetään paikan virallisia avajaisviikkoja, jotka samalla käynnistää paikan laajamittaisen ja säännöllisen ohjelmiston. Loppuvuoden kalenteri on täyttynyt monipuolisista musiikintekijöistä.

Syyskuun keikkaputki käynnistyy 7. syyskuuta, kun kotimaisen jazzin huipuista koostuva Flame Jazz Messengers esiintyy G Livelabissa. Seuraavana iltana 8. syyskuuta estradin valtaa Flow-keikallaan yleisöryntäyksen aiheuttanut Töölön ketterä. Loppuviikosta G Livelabissa nähdään vielä Defunensemble ja sellisti Markus Hohti, laulaja Laura Moisio ja sunnuntaina 13. syyskuuta koko perheen brunssilla esiintyvä Mimmit.

Avajaisviikkojen ohjelmaan kuuluvat myös klassisen musiikin tähtiduo Andrei Ionita ja Naoko Sonoda, suomijazzin menestystarina Dalindèo, kansainvälisesti arvostettu laulaja-lauluntekijä Mirel Wagner ja cembaloa soittava Elina Mustonen.

Loppuvuoden muita kohokohtia ovat muun muassa amerikkalaiset jazzhuiput Vijay Iyer Trio ja Marcus Strcikland's Twi-Life, ylistetty australialainen avantgarde-trio The Necks, juuri uutena buukkauksena vahvistettu Emma Salokoski, legendaarinen The Posies -yhtyeestä tuttu indielegenda Ken Stringfellow, osana Etnosoi-festivaalia konsertoiva Ural Pop ja pianisti Iiro Rantalan kanssa esiintyvä saksofonistitähti Marius Neset.

Koko varmistunut ohjelma syksylle ja keikkojen tarkemmat tiedot G Livelabin verkkosivuilta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi