Uusi harrastus = sosiaalinen vuorikiipeily
Kaksi vuotta sitten seisoin liikuntakerhon oven edessä sydän hakaten kuin saalista pakenevalla eläimellä. En ollut vaarassa, mutta tilanne tuntui lähes mahdottomalta: pitäisi uskaltaa puhua vieraille ihmisille.
Epäröin niin, että mielessäni kuulin jo vanhempien sukupolvien ivan. Millenniaalit pyörittelemässä silmiään ja äitini hoputtamassa:
“Mene jo.”
Sosiaalinen jännitys, jonka moni Z-sukupolveen kuuluva tunnistaa, piti minut paikoillani, kirjoittaa Sophie Peachey The Standard -lehdessä.
“Laiskoja, selibaatissa, häviäjiä” – vai sittenkin yksinäisiä?
Z-sukupolvesta on kirjoitettu pilkallisia otsikoita – Gen Lazy, Gen Celibate, jopa Gen Losers. Laiskuutta voi kiistää ja selibaatti riippuu keneltä kysyy, mutta Gen Lonely tuntuu osuvan kohdalle.
Peachey kiteyttää sukupolvensa maineen ironisesti:
“Yleinen käsitys sukupolvestani on, että olemme laiskoja, selibaatissa eläviä ‘Labubu-aivopäisiä’ muukalaisia, jotka vaihtaisivat mieluummin työnteon iPadin käyttöön.”
Meistä tehtiin some-addikteja ja lockdown-orpoja
Peacheyn mukaan heidän ikäpolvensa on kasvanut poikkeuksellisissa olosuhteissa: verkon ylikytkeytyneisyydessä, ilman perinteisiä yhteisöjä ja “kolmansia tiloja”, joissa ennen tavattiin luontevasti muita. Lisäksi koronavuodet veivät monilta sosiaalisesti ratkaisevat koulu- ja opiskeluvuodet.
"Kun vanhempamme tiesivät vain muutaman ystävän kuulumiset, me olemme kasvaneet jatkuvassa somen uutisvirrassa, jossa jokaisen elämä on näkyvillä", Peachey kirjoittaa.
Ystäviä kaivataan, mutta kynnys on liian korkea
Tutkimusten mukaan Z-sukupolvi kaipaa ystäviä ja yhteyksiä – mutta kohtaa esteitä omasta ujoudestaan, mielenterveyden haasteista ja someajan paineista. Yksinäisyys ei siis ole välinpitämättömyyttä, vaan seurausta olosuhteista, jotka tekevät tavallisesta sosiaalisesta tilanteesta monelle ylivoimaisen.
Lähde: The Standard