Helsingin juhlaviikoilla kuulokkeet päässä

Esitystekniikat muuttuvat ja tuovat uusia kokemisen tapoja taiteen perinteisiin muotoihin. Juhlaviikkojen ohjelmiston sisällöissä tartutaan myös ajankohtaisiin aiheisiin.

Kuva: Kuudes kerros
 
Helsingin juhlaviikot tuo jälleen laajan kattauksen taiteita oopperasta ja teatterista electrobeatiin, muihin esittäviin taiteisiin ja performanssiin. Tässä niistä kiinnostavimmat:

Katsoja on tapahtumien keskipisteessä

Lontoossa ihastuttanut, Leoš Janáčekin klassikkoteokseen perustuva silent opera Vixen esitetään Konepajan Brunossa. Vixenissa yhdistyvät oopperamusiikki, immersiivinen teatteri ja silent disco. Unohtumaton tarina rakkaudesta ja menetyksestä kerrotaan käyttäen ensi kertaa Suomeen saapuvaa silent opera -konseptia, jossa katsoja seuraa oopperaa kuulokkeet päässä ja liikkuen tarinan päähenkilöiden mukana. Kiinnostavassa elämyksessä ennalta äänitetyt osuudet täydentyvät livenä miksattavista äänistä, katsoja on tapahtuman keskipisteessä ja esiintyjät levittäytyvät hänen ympärilleen.

Konepajan Bruno, Aleksis Kiven katu 17

Kuva: Dead Centre

Tulkinta Anton Tšehovin salaperäisestä näytelmäkäsikirjoituksesta

Tšehov-tulkinta vyöryy silmille ja korville irlantilais-lontoolaisen Dead Centren kuvia kumartelemattomassa Tšehov-tulkinnassa. Chekhov's First Play on vallankumouksellisen venäläisen kirjailijan, Anton Tšehovin ensimmäiseen, nimettömäksi jääneeseen näytelmäkäsikirjoitukseen perustuva intensiivinen esitys, joka koetaan osin kuulokkeet päässä, näyttämön tapahtumia purkavan kommenttiraidan avulla. Näytelmäkäsikirjoitus löytyi vuonna 1922 moskovalaisesta tallelokerosta. Teoksen nimisivu puuttuu. Hahmoja, toimintaa ja teemoja on useita. Dead Centre -teatteriryhmä tartttui haasteeseen ja muunsi "sekamelskan" kiitellyksi näytelmäksi.

Suomen kansallisteatteri, Suuri näyttämö, Läntinen Teatterikuja 1

Kuva: Birdie / Pasqual Gorriz 

Tuhannet kauhistuttavat linnut

Espanjalaisen Agrupación Señor Serrano -teatteriryhmän Birdie on multimediaperformanssi, jossa live-video, tuhannet pienoismallit ja Hitchcockin Linnut kohtaavat kolme esiintyjää sekä yrityksen ymmärtää sotkuista maailmaamme. Katsoja kohtaa kaksi näkyä: Ensimmäisessä sotia, kuivuutta, poliittista epävakautta, vainoja, pakkokäännytyksiä, luonnonvarojen väärinkäyttöä, pulaa ruoasta… Toisessa taas täyteen ahdettuja supermarketteja, turvallisia katuja, toimivaa terveydenhuoltoa, ihmisoikeuksia, sosiaalitukia, uusiutuvaa energiaa, vaurautta ja vapautta. Näiden visioiden välissä liikkuu tuhansien lintujen muodostelmia.

Kulttuuritehdas Korjaamo, Vaunusali, Töölönkatu 51

Yö täynnä syviä ajatuksia

Viime vuonna suursuosion saavuttanut Filosofian yö tekee paluun Juhlaviikoille. Kiasman ARS17-näyttelyn hengessä Filosofian yö ottaa kantaa ihmisen ja teknologian yhä mutkikkaammaksi käyvään suhteeseen. Digitalisoituminen ja internet ovat radikaalisti muuttaneet jokapäiväistä elämäämme työstä vapaa-aikaan ja taloudesta keinoihin viestiä. Mutta miten digitaalinen murros on vaikuttanut tapaamme ajatella, kyseenalaistaa ja filosofoida? Filosofian yö kestää nimensä mukaisesti läpi yön: luvassa on kiinnostavia puheenvuoroja ja yllättäviä kohtaamisia taiteen keskellä illasta aamuun.

Nykytaiteen museo Kiasma, Mannerheiminaukio 2

Rampa utopia

Mitä tapahtuu, kun neljä taiteilijaa lähetetään avaruuteen perustamaan uusi yhteiskunta? Amatööriastronauttien ryhmä Corps Diplomatique on suuntaamassa avaruuteen luomaan esitystaidetta. Uudessa mätänevässä valtakunnassaan he yrittävät epätoivoisesti toisintaa nykyisen yhteiskuntamme henkeä sekä taiteen ja erityisesti draaman periaatteita. Esitys näyttää tämän utopistisen mikroyhteisön ja sen ideaalien nousun ja tuhon. Corps Diplomatique on ylistyslaulu säälittäville ja itsepäisille yrityksillemme pysyä sivilisaation ja kulttuurin vauhdissa. Copus Diplotaiquen takana on Halory Goerger (s. 1978), ranskalainen esitystaiteilija, jonka teoksia on esitetty muun muassa Wienin juhlaviikoilla ja New Yorkissa. Hänen työnsä lähtökohtina ovat esimerkiksi kirjallisuus, kieli ja moderni tanssi.

Kulttuuritehdas Korjaamo, Vaunusali, Töölönkatu 51

Tuomas A. Laitinen
Tuomas A. Laitinen Kuva: Veikko Kähkönen

Tilateos pohtii tulevaisuuden keskeisiä teemoja

Galleria Sinnessä nähdään Tuomas A. Laitisen futuristinen Thermoscene-installaatio osana Mobile Home 2017 -hanketta. Installaatio tarkastelee muutoksen alla olevia tiloja globalisoituneessa maailmassa. Thermoscene on modulaarinen teos, jossa Laitinen tarkastelee suojan, energian ja lämmön käsitteitä, ja joka luo kuvitteellisen alustan tulevaisuuden rakenteiden ajattelulle. Keskeinen elementti installaatiossa on kasvatusteltta. Installaatio on ollut esillä tänä keväänä ja kesänä Suomen Saksan-instituutissa Berliinissä. Laitinen on monimediainen taiteilija, joka hyödyntää työskentelyssään valoa, ääntä, liikkuvaa kuvaa, 3D-animointia ja installaatiota.

Galleria Sinne, Iso Roobertinkatu 16

Katso koko ohjelma Juhlaviikkojen sivuilta.

Helsingin juhlaviikot, 17.8.–3.9.2017

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi