Helsinki Beer Festival liputtaa mallasjuomien puolesta

15. kertaa järjestettävä festivaali on alansa suurin Suomessa.

Helsinki Beer Festivaliin odotetaan viikonlopun aikana jopa 10 000 kävijää.
Helsinki Beer Festivaliin odotetaan viikonlopun aikana jopa 10 000 kävijää.

Suomalaisten oluttapahtumien ykkönen Helsinki Beer Festival palaa Kaapelitehtaalle vuoden tauon jälkeen. 19.-20. huhtikuuta järjestettävä festivaali suuntaa tänä vuonna Ranskaan. Festivaaliviikonloppuna kruunataan myös vuoden olut, siideri ja viski, sekä vuoden olutravintola.

"Ranska-teema näkyy oluttarjonnassa sekä omana erillisenä festivaaliosastona. Lisäksi Saksa, Belgia ja Italia ovat edustettuina. Edellisvuosina festivaali on kerännyt parhaimmillaan yli 10 00 kävijää, joten odotamme samaa kävijämäärää tänäkin vuonna", kertoo Antti Hanhisuanto, Helsinki Beer Festivalin tuottaja.

Perinteisesti miesvaltainen festivaali toivottaa myös naiset lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan mallasjuomien maailmaan:

"Tarjolla on esimerkiksi laaja kattaus erilaisia siidereitä", Hanhisuanto vinkkaa.

Näytteilleasettajia on tänä vuonna reilut 20. Festivaalin tuottaja kiittelee erityisesti suomalaisten pienpanimoiden aktiivista osallistumista. Tarjolla on myös laaja valikoima erikoisoluita pilsnereistä Itämeren porttereihin. Ruokatarjontaa säväyttävät puolestaan tänä vuonna aasialaiset vivahteet. Tarjolla on muun muassa äyriäiskeittoa, thaimaalaista ruokaa sekä ostereita.

"Tapahtumassa käy pääsääntöisesti todella fiksua porukkaa. Järjestyshäiriöitä on erittäin harvoin, vaikka ollaan tekemisissä alkoholin kanssa. Kyseessähän ei ole mikään dokausfestari, vaan ihmiset tulevat paikalle maistelemaan hyviä makuja hyvässä seurassa", Hanhisuanto painottaa.

Festivaaliyleisön iloksi luvassa on todellinen kokkisota, kun kovan luokan keittiömestarit Matti Jämsen ja Teemu Laurell ottavat toisistaan mittaa hyväntahtoisessa ystävyysottelussa. Miesten haasteena on valmistaa festivaalien olutkilpailun voittajaoluille sopivat ruuat sekä järjestää yleisölle mieleenpainuva show.

Matti Jämsen on G.W. Sundmansin keittiöpäällikkö ja Vuoden kokki vuodelta 2005. Jämsä on edustanut Suomea muun muassa kokkien maailmanmestaruuskilpailuissa Bocuse dÒr 2011 Lyonissa ja saavuttanut siellä kaikkien aikojen parhaan suomalaistuloksen ollessaan kovatasoisen kilpailun viides.

Teemu Laurell nousi julkisuuten Suomen Top Chef -kilpailun voiton myötä. Laurell on työskennellyt Jämsän rinnalla ravintola G.W.Sundmansilla. Tällä hetkellä mies on mukana avaamassa uutta ravintolaa kotikaupunkiinsa Raumalle.

Live-musiikista vastaavat rhythm & blues -combo Jake's Blues Band, tribuuttiyhtye Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band, Monaco ja Marjo Leinonen Huff´n´Puff. Tilaisuuden juontaa MC Lord Fatty.


Helsinki Beer Festival Kaapelitehtaalla 19.-20.4. Liput 12 e.

2 kommenttia

Auneli

13.4.2013 14:43

Kaljafestarit on niin last season. Paitsi oikea Octoberfest Münchenissä. Suomalaiset menee tuollaisiin tilaisuuksiin vetämää perseet ja kahden ensimmäisen tuopin jälkeen eivät maistaisi luostarioluen ja tamman kusen välillä eroa. Oluen lisäksi on tarjolla yleensä jotain ylihintaista lisäaineilla kyllästettyä makkaraa. Fy fan!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JouniP13

14.4.2013 21:37

Anneli, bulkkikaljaa saa Octoberfestareilta litran tuopeista. Helsinki Beer Festivaleilla saa hyviä oluita maisteluannoksina. Useita festareita takana ja tänäkin vuonna maistelemaan! Hienoa, että hbf tekee paluun!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi