Hursti tarvitsee hynää – poliitikot puolestaan rohkeutta hankkiutua eroon leipäjonoista

Hurstille hynää -tukikonsertti järjestetään kolmatta kertaa Helsinki-päivänä Vaasanaukiolla.

Kuva: Facebook

Jos haluat yhdistää hyväntekemisen hyviin bailuihin, kannattaa suunnata Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta Vaasanaukiolle eli tuttavallisemmin Piritorille, missä järjestetään järjestyksessään kolmas Hurstille hynää -tukikonsertti.

Heikki Hurstin johtama ruoka-avun rahahaasteista on puhuttu viime kuukausina julkisuudessa. Viimeisin nihkeä uutinen kuultiin viime viikolla, kun Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta hylkäsi ruoka-avulle esitetyn 50 000 euron lisärahoituksen. Lausunnossa syyksi kerrotaan yksityisten lahjoitusten merkittävä kasvu.

Suomessa vieraillut Metallica lahjoitti Hurstille Suomen vierailunsa yhteydessä 25 000 euroa ja jo sitä ennen Hurstille oli sadellut julkisuuden myötä lahjoituksia. Perussuomalaisten Mari Rantanen vaati asian palauttamista valmisteltavaksi ja 50 000 euron lisärahoituksen myöntämistä, sillä ruokajonot pitenevät pitenemistään, eikä kaupunki voi väistää vastuuta.

“Helsingin kaupungilla on suurempi vastuu asukkaidensa elämänedellytyksistä kuin vaikkapa amerikkalaisella rockyhtyeellä”, Rantanen sanoi Iltalehdelle Suomessa vierailleeseen Metallicaan viitaten.

Piritorilla ei valitettavasti nähdä Metallicaa, sillä musiikista vastaavat ainakin Kari Tapiiri ja JAG. Loput esiintyvät ilmoitetaan myöhemmin. Tapahtuma on ilmainen, kaikille avoin ja lapsiystävällinen.

Tapahtumalla halutaan herättää poliitikkojen huomio leipäjonoihin.

“Haastamme maamme poliitikot löytämään ratkaisun, ettei yhdenkään suomalaisen tarvitsisi enää tulevaisuudessa seistä leipäjonossa.”

Kunnes poliitikot heräävät, Hurstin toiminnan jatkumista voi turvata lahjoituksilla suoraan Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:lle

Tapahtuman tuottavat Rockin' Hot Mama Agency, Kansalaisareena ry, Jouko the Street Barber, Kaivo Espoo ry ja vapaaehtoistyön välityspalvelu Hiiop - 100 vuotta vapaaehtoistyötä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi