Teimme jotain tuhmaa ja lainasimme internetin kasvottomien tunnustuksia lapsuuden ajoilta.
Allergiatesti
Ala-asteella luokassa oli yksi tyyppi, joka oli allerginen melkein kaikelle. Joka viikko draamaa, ihottumaa, turvotusta, selittelyä. Lopulta tunnustaja ei enää uskonut, joten hän teki sen, minkä vain lapsi voi keksiä: leikkasi hamsteriltaan peräkarvoja ja piilotti ne allergisen pulpettiin.
Tunnustaja kertoo, että häntä hävettää yhä, koska allergia ei ollutkaan keksitty.
Pienet kostot, suuret helpotukset
Sitten on tämä oma lajinsa: exät ja kostofantasiat.
Yksi kertoo, kuinka 18-vuotiaana poikaystävä jäi kiinni pettämisestä, kuristi vielä läksiäisiksi. Tavarat pakattiin nätisti valmiiksi – ja subbarikotelon sisään työnnettiin koiranpaskaa.
Toinen pesi vessanpöntön ex-miehensä hammasharjalla kuultuaan pettämisestä.
Kolmas muistaa ajan, kun vihasi teininä isäpuoltaan niin paljon, että lorautti tämän kahvitermariin hajusteetonta tiskiainetta ja murskasi joukkoon kolme Buranaa. Työpäivä päättyi kuulemma ärhäkkään, vaahtoavaan ripuliin.
Ruoan sisällä piilevä epäusko
Allergioiden ympärillä pyörii myös toisenlainen kertomus: se, ettei aikuisia kiinnosta uskoa.
Erään isän sipuliallergiaa ei mummo suostunut ottamaan tosissaan. Tämä piilotti sipulia ruokaan salaa – ja seurauksena oli niin väkivaltainen ripuli, että se alkoi ennen kuin lautanen ehti tyhjetä.
Kootut selitykset ja keksityt allergiat
Ja toki on olemassa myös ne, jotka keksivät allergian itse:
yksi väitti ala-asteella, ettei voi uida kloorivedessä ihonsa takia, koska hän vihasi uintia. Yläasteella ei enää kehdannut jatkaa valhetta, vaikka tunteja jatkettiin samassa hallissa.
Toinen vältti ysiluokan uinnit selittämällä, että rastat painavat niin paljon, ettei jaksa pitää päätä pinnalla. Kukaan ei ilmeisesti jaksanut väittää vastaan.
Yksi tyttö esitti olevansa kipeä aina kun halusi pois koulusta kesken päivän. Harmi vain, että kärsimysnäytelmä päättyi aina kun opettaja katsoi muualle, ja hän jäi kiinni kun naureskeli pihalla aivan terveenä muiden kanssa.
Pierut, syylliset ja syyttömät
Häpeä on usein pieni, äänetön ja haiseva.
Yksi ekaluokkalainen muistaa hetken, kun vatsa kiersi, mutta vessaan pyytämiseen ei löytynyt rohkeutta. Päästi hiljaa ilmaa. Haju oli kaikkea muuta kuin huomaamaton.
Takanapäin istunut poika älähti: “Joku perasi. Siru, hyi helvetti.” Siru käänsi kylmästi tilanteen, ja ilmoitti kylmästi, että poika vain peittelee omia jälkiään. Lopputuloksena poika sai syyt niskoilleen.
Onko se viatonta? Ei. Onko se mestarillista kriisinhallintaa 7-vuotiaalta? Todellakin.
Pienet valheet, suuret seuraukset (tai vähintään hyvä tarina)
Moni tunnustus liittyy siihen, kun lapsi keksi jotain, mikä tuntui silloin pieneltä jutulta.
Yksi plagioi ala-asteella joulutarinan 50-luvun kirjasta, koska ei keksinyt omaa. Tarina palkittiin ja julkaistiin paikallisessa joululehdessä. Tekijä muistaa yhä, miltä tuntui, kun oma nimi oli painettuna tekstin alla – ja miten väärältä se samalla tuntui.
Toinen väitti, ettei kuule Catcatin Bye bye baby -kappaletta ilman yhtä tiettyä korua kädessään.
Lapsuuden tarinapaja
Yksi väitti nähneensä Näkin, jota ei oikeasti ollut nähnyt. Kaverilla oli kuulemma aina poneja ja papukaijoja, mutta ne olivat joka kerta ehtineet kuolla ennen kuin kukaan muu ehti niitä näkemään.
Yksi kertoo suorittaneensa ala-astetta ainakin neljässä eri koulussa. Kun yhdessä niistä alettiin kutoa sukkia, hän väitti tehneensä ne jo edellisessä koulussa. Hän ei ollut todellisuudessa neulonut sukan sukkaa, eikä vieläkään osaa, mutta toiveessa on hyvä elää.
Toinen ei koskaan lukenut yhtäkään kouluklassikkoa, vaikka olisi pitänyt: Sinuhe egyptiläinen, Tuntematon sotilas, Seitsemän veljestä. Todistukset on kuitenkin taskussa. Kasviota ei myöskään tullut koskaan kerättyä.
Yksi sai jälki-istunnon opettajalle vastaan väittämisestä uimahallipäivänä. Kun muut lähtivät bussilla hallille, hän jäi luokkaan kirjoittamaan sata kertaa liitutaululle, kuinka käyttäytyy jatkossa paremmin. Hän söi silti eväät, käytti pyyhkeen ja uikkarit lavuaarissa ja uskotteli kotona käyneensä uimahallissa muiden mukana.
Lue myös: Et ole väsynyt – olet vain levännyt väärin
Pyörät, vakuutukset ja ironia
On myös tarinoita, joissa häpeä kietoutuu pieneen rikokseen – tai ainakin rikokselta tuntuvaan vakuutusilmoitukseen.
Yhdessä perheessä lapsi unohti lomamatkan alla pyörän ulos, vaikka sen olisi pitänyt olla pyöräkellarissa. Aamuyön lähtöhässäkässä asia unohtui. Pyörä varastettiin.
Kotona oletettiin, että varkaus tapahtui kellarista. Pian myös naapurit alkoivat raportoida kadonneista tavaroista. Vakuutus korvasi ja tilalle tuli hänen elämänsä ensimmäinen maastopyörä kaikilla herkuilla.
Sitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä – kunnes se varastettiin vuosia myöhemmin oikeasti pyöräkellarista.
Lue myös: Tätä raaka-ainetta et uskonut näkeväsi joulukinkussa – mutta nyt sitä lisäävät kaikki!
Kuolettava sairaus
Luokkakaveri kertoi ala-asteella, että hänellä on astma. Kotona lapsi raportoi vanhemmilleen silmät pyöreinä: “Karilla on AIDS.”
Vanhempien mielikuvitus teki loput.
