Kirppareiden valtakausi jatkuu Siivouspäivässä ja Vallilan sisäpihoilla

Jos sopivaa live-tilannetta ei osu kohdalle, tavaran voi laittaa kiertoon netissä.

Kuva: cataliseur30 / Fotolia

Toukokuun loppu otetaan vastaan Vallilassa jättikirpparin merkeissä. Vallilan suuret sisäpihakirppikset avaavat vallilalaisia sisäpihoja, jotta ihmiset voivat tulla tekemään löytöjä. Sammatin, Euranlinnan ja Asunto Oy Sturen asukkaat pääsevät todennäköisesti ylimääräisestä tavarasta eroon melko helposti, sillä Facebook-tapahtumaan on ilmoittautunut lähes 7000 ihmistä.

Ihmisten into pistää kamaa kiertoon on kasvanut viime aikoina huomattavasti ja etenkin pääkaupunkiseudun kirpparitapahtumat houkuttelevat säännöllisesti tuhansia ihmisiä. "Toisen roska on toisen aarre" pätee netissäkin, missä lukuisten alueellisten ja teemoiteltujen kirppisryhmien jäsenet laittavat alustavaa varausta liikkeelle.

Seuraavaa mahdollisuutta kirpputoreiluun ei tarvitse odottaa kuun loppuun asti eikä silloin ole pakko raahautua Vallilaan, sillä Siivouspäivä muuttaa Suomen kierrätyksen kotimaaksi. Tulevana lauantaina 23. toukokuuta järjestettävä Siivouspäivä kannustaa kaikkia pistämään myyntipisteen pystyyn vapaavalintaiseen paikkaan. Kaupunkien ja kaupunginosien torit täyttyvät toivon mukaan hyvän sään saattelemina kojujen kasautumista.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi