Kulttuurikokemuksia pyörän selästä

Pää pyörälle -tapahtuma yhdistää fillaroinnin ja nykytaiteen.

Stillkuva Sigbjørn Bratlie ja Askild Vik Edvardenin teoksesta Box No. “Elvis is Dead” vuodelta 2009.
Stillkuva Sigbjørn Bratlie ja Askild Vik Edvardenin teoksesta Box No. “Elvis is Dead” vuodelta 2009. Kuva: Pää pyörälle / Sigbjørn Bratlie & Askild Vik Edvarden

Jo kuudennen kerran järjestettävän Pää pyörälle - taidetta fillaroiden -tapahtuman vetäjät kannustavat hyppäämään kaksipyöräisen selkään elokuun puolivälissä, kun taidetta on tarjolla useassa eri kohteessa ympäri Helsinkiä ja Espoota.

Viikonlopun aikana tutustutaan näyttelyihin ja tavataan eri taidealojen ammattilaisia. Taiteilijatapaamisien lisäksi luvassa on laaja kattaus musiikkia, performansseja, tanssiesityksiä ja videoita, sekä mahdollisuus tutustua tapahtumassa mukana olevien museoiden näyttelyihin.

Reitin pituus on noin 17 kilometriä ja mukaan voi liittyä myös kesken lenkin. Tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille ja -kuntoisille pyöräilyn ja taiteen ystäville.

Pää pyörälle - tapahtuman konsepti perustuu taiteilija Markus Renvallin kehittämään Straight-On-Medicine-Art -taidesuuntaan, jonka inspiraation avainsanoja ovat sosiaalisuus, yhteisöllisyys ja prosessinomaisuus.

Lauantaina 17.8. suunta vie Galleria AARNI:n Espoon Tapiolassa ja Gallen-Kallelan museoon Espoon Tarvaspäähän.

Galleria AARNI esittelee nykytaidetta sekä kotimaisilta että ulkomaisilta nykytaiteilijoilta, ja sijaitsee Näyttelykeskus WeeGeellä. Gallen-Kallelan museossa tutustutaan puolestaan pohjoismaisiin taiteilijaboheemeihin.

Sunnuntain 18.8. lähtöpiste on Helsingin Taidemuseo Tennispalatsissa, josta pyöräillään Valokuvataiteen museolle Kaapelitehtaalle. Ruoholahdesta tie vie Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen kautta Nallenpolun taiteilijataloon Espoon Tapiolaan.

Helsingin Taidemuseossa Tennispalatsissa on mahdollisuus tutustua tulevaisuutta visualisoivaan Happy End? -näyttelyyn. Lisäksi esillä on venäläisen taiteilijaryhmän AES+F:n videoteoksia, veistoksia ja valokuvia. Valokuvataiteen museossa on esillä muun muassa laaja kokoelma suomalaisten valokuvaopiskelijoiden teoksia. Hanasaaren kulttuurikeskuksessa tutustutaan suomalaisten ja suomenruotsalaisten taitelijoiden grafiikkaan, valokuviin, piirroksiin ja veistoksiin. Lopuksi vieraillaan vuonna 1955 valmistuneessa Nallenpolun ateljeetalossa, joka on yhä taiteilijoiden käytössä.

Pää pyörälle -tapahtuman liput: 10 euroa. Hinta sisältää pääsyn kaikkiin kohteisiin. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Ei ennakkoilmoittautumista. Lisää tietoa tapahtuman nettisivuilta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi