Kuultua

Helsingin ravintolauutiset

Hyvä naiset ja herrat, uusi Karaokepresidentti

Cityn Baarifestivaalien President of Karaoke -kilpailun voitti Iron Maiden -paitaan pukeutunut Jukka Routimo, 38. Hän villitsi yleisön ja vakuutti tuomariston rohkealla ja maanläheisellä esiintymisellään. Käsittelyyn pääsi Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma ja Roger Whittakerin tunnetuksi tekemä Mamy blue.

"Harjoittelin kilpailua varten neljä päivää, kolme tuntia kerrallaan. Pellen biisi on bravuurini. Olen laulanut sen karaokessa yli sata kertaa. Cisse Häkkinen opetti minulle, että keikalle pitää aina laittaa päälle bändipaita. Se tehoaa yleisöön", kertoo Routila, taiteilijanimeltään Rock-Jerry.

Routilan musiikki-innostus alkoi 1970-luvulla, kun Remu Aaltonen opetti hänelle rumpujensoittoa. Karaokeuransa Rock-Jerry aloitti vuonna 1985. Nykyään hän käy laulamassa torstaisin ja sunnuntaisin Pub Petessä.

"Laulan 10-20 kappaletta illassa, ja aina yleisön pyynnöstä. Lempilaulujani on Hurriganesin Get On ja My Only One", Rock-Jerry sanoo.

Samalta istumalta hän osaa neljäkymmentä kappaletta. Uudet hän opettelee suoraan levyltä.

"Nyt kuuntelen Iron Maidenia, Ozzy Osbournea ja Waspia."

Karaoke-kilpailuja voittanut Routila on saanut maistaa menestyksen varjopuolia.

"Osoitteeni selville saaneet fanit kolkuttelivat oveani kahden aikaan yöllä."

Muuten: Rock-Jerryn karaoke-esityksestä on tehty myös musiikkivideo Tampereen lyhytelokuvafestivaaleille.

Ja Minneapolisiin lähtee...

Cityn Baarifestivaaleilla onni suosi kolmea. Icelandairin matkan Minneapolisiin kahdelle voitti Heli Nissinen, Kerava. Koffin tuotepaketit osuivat Noora Vauhkalalle Kirkkonummelle ja Jannica Salolle Espooseen.

Wrong avaa Amsterdamiin

Annankadulta aloittanut, Kim Heiniön konseptoima Wrong Noodle Bar on ketjuuntumassa. Toinen piste avattiin Fennian fast food -kortteliin, jonne on samanaikaisesti noussut mm. Sakke Järvenpään kolme Spizy-ravintolaa sekä Hesburger. Seuraava Wrong avataan – aivan oikein – Amsterdamiin, kunhan sopiva tila löytyy.

Yadesta Raffaellonpihalle?

Center-Inn-ketjun uusin tulokas, Keskuskadun Yade on löytänyt heti kohderyhmänsä. Nyt ravintoloitsijan ajatuksena on puhkaista ravintolan takaseinästä läpikulku ketjun ravintolaryppääseen ns. Raffaellonpihaan.

Euroviisuja Bottalla

Bottan legendaariset Taiteiden yö -konsertit saavat jatkoa. Tällä kertaa, 29.8. teemana on vanhat euroviisut, joiden tulkitsijoiksi on kiinnitetty Puntti Valtonen, Jussi Lampi sekä Matin ja Tepon veli Seppo Ruohonen. Aiemmat vuodet ovat opettaneet että paikalle kannattaa saapua ajoissa.

Memphisissä tanssikisoja

Erottajan Memphisin uudella Noste-klubilla palkitaan joka perjantai paras tanssija hulppeilla palkinnoilla. Tanssikuninkaan / -kuningattaren valitsee illan yleisö huutoäänestyksellä. Vaakunan Memppari avaa uusittuna syyskuun puolivälissä.

Strongbow ja Woodpecker Kopparbergille

Isot panimot kiertäneet, maailman myydyin siideri Strongbow sekä maailman vanhin siideri Woodpecker ovat nyt päätyneet Kopparberg Finlandin suojiin. Wood-peckeriä myydään nyt uuden makuisena, ruusunmarjalla maustettuna.

Eki Koivisto suunnittelee Londonia

Syys-lokakuun vaihteessa avattavan London Pubin suunnittelusta vastaa Eki Koivisto. Lontoolainen Young’s huolehtii Tennispalatsia vastapäätä valmistuvassa ravintolassa vain omista oluistaan. Entisen pelihallin paikalle rakennettava London Pub edustaa modernia englantilaista pubikäsitettä. Deejii pyörittää levyjä joka ilta, ja bändejä kuullaan iltana parina viikossa.

Belge kuohuu Kluuvissa

Belgialaishenkinen olutravintola Belge on avannut Kluuvikadulla, Aleksin kulmauksessa. Katutason baari terasseineen painottuu belgioluisiin, joiden hanaversioita on luvassa desilitran maistelulaudalla. Petri Väänäsen isännöimä yläkerran ruokaravintola starttaa 19.8. Listalla on tietysti simpukoita eri lisukkein ynnä kastikkein, ja jokaiselle ruualle luvataan olutsuositus. Kirjahyllyjä varten tyhjennettiin kaksi antikvariaattia, ja takka luo tunnelmaa.

Rapuja ja samppanjaa

Kaikkien aikojen rapuillallisia nautitaan Sipulissa 19.8. alkaen kuun loppuun. Keittiöpäällikkö Tapio Laine on suunnitellut kahdeksan ruokalajin illallisen samppanjataloista vanhimman, Ruinartin kuohuville viineille. Kala- ja äyriäisvoittoisella aterialla nautitaan kolmea eri Ruinartin huippusamppanjaa. Koko komeus rapuineen ja juomineen kustantaa 175  per herkkusuu.

Valta vaihtui Savoyssa

Kai Kallio on kohonnut kakkosmiehen paikalta Savoyn keittiöpäälliköksi. Kumppanikseen hän sai keväällä Palacen kautta Lontoosta palanneen Jarkko Kinnusen.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi