La Place

Ranskalaisen kokkiduon Freddy Raoultin ja David Royerin piskuinen La Place on löytänyt paikkansa kantakaupungin laatutietoisten lounastelijoiden sydämistä. Unioninkadulla jo kolmatta kevättä herkkuperseitä hemmotelleen ravintolan konsepti on mitä mainioin; à la minute valmistetut annokset ovat samalla sekä leikkisiä että elegantteja, paikka on tyylikäs ja siisti ja – mikä tärkeintä – palvelu on ammattitaitoista ja ystävällistä. La Place onkin nykyään niin suosittu, että ovea kannattaa olla kuopimassa heti varttia yli yksitoista, mikäli mielii varmistaa paikkansa ravintolan suuresta yhteispöydästä. Pöytävarauksia ei Unioninkadulla tunneta.

Yhteydenpito henkilökuntaan tapahtuu asiakkaan kielitaidosta riippuen ranskaksi tai englanniksi. Ruokalistoista löytyvät annosten nimet myös suomeksi, tosin melko sympaattisen väärin kirjoitettuina. Esimerkiksi Ankan Säilötty Salaatti (8,20 e) paljastui suussasulavaksi gasconylaiseen tapaan omassa rasvassaan keitetyksi ankaksi raikkaiden ja tuoreiden kasvisten kera. Myös Savustettu Lammas Carpaccio (8,20 e)

osoittautui kirjoitusasustaan huolimatta hovikumarruksen arvoiseksi kulinaristiseksi pimpinkostuttajaksi.

Suomalaisista raaka-aineista nimensä saanut Risotto Finn (9,90 e) oli melko rohkea viritelmä, mutta kurkkurisoton ja lohen yhdistelmä toimi kuin Rohypnol papin tyttäreen pelaten homman himaan. Gastro-orgastisen lounaan pièce de résistancena toimi kuitenkin Shish Kebab Hummus Taboulé (9,90 e), jossa erityisesti kotitekoinen kahvihernetahna oli Légion d’honneurin kunniamerkin arvoinen.

Ruokien kanssa tarjotut valkoinen bordeaux sekä punainen alsacelainen (molemmat 3 e/12 cl)

olivat miellyttäviä arkilounaan kurkunkostuttajia. Ainoa pieni miinus tuli hiukan pykivästä tarjoilusta, joka alkoi kattausten välissä saada jopa taijimaisia piirteitä.

Kiitämme

Moitimme

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

6 kommenttia

mickael

19.5.2007 13:35

merci Beaucoup !

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hkbleu

19.5.2007 15:06

No,joo.Kyllähän tässä mestassa on paremmat sapuskat kuin esim. Kurun kirkonkylän matkahuollon baarissa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

alaarvostelu

11.6.2007 13:16

Arvostelen arvostelijan: Alatyylinen kielenkäyttö muutoin hyvissä ravintola-arvosteluissa osoittaa vain huonoa makua toistuessaan jutusta toiseen, eikä mitään sanataiteen riemuvoittoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kotoo

10.8.2007 13:05

ja näin taas kuraa myydään.sisustus ei vain vielä tarkoita hyvää ruokaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

1juuso

18.8.2007 16:28

Ei näköjään Citylehden arvosteluihin voi luottaa. www.eat.fi:ssä on uskottavammat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eatfi

21.11.2007 13:34

Jaa, että eat.fi:ssä paremmat. La Place arvosteltiin ainakin ihan samalla tavalla kuin Cityssä (http://www.eat.fi/La_Place?&showComments=1). Vai löysitkö jotain eroa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi