Veikkaan, että toimittajatyö Neuvostoliitossa oli samanlaista; olemme kuvaajan kanssa kiertäneet kolme luukkua kerjäämässä kuvauslupaa ja joka luukulta on soitettu useita puheluita. Lopputulos: Linnanmäen symboleita, maailmanpyörää ja hattaraa ei kuvata, koska sateisessa torstai-illassa Lintsillä oleva kourallinen ihmisiä saattaisi häiriintyä. Tyydymme tutkailemaan ruokatarjontaa muutoin, väistellen samalla raketteina singahtelevia pikkupilttejä.
Kierros huvikeitaan ruumiinravintoa tarjoavissa keitaissa on tyly – tarjolla on ei ole kunnon ruokaa. Miten ihmiset suostuvat syömään tätä? Ei yhtään ravintolaa, josta saisi jotain muuta kuin einesmössöä. Näihin ravintoloihin pitäisi laittaa ovelle iso kyltti: syöminen täällä altistaa sinut ja lähimmäisesi nitraattishokin aikaansaamalle sydänkohtaukselle! Kyllähän hodarit ja burgerit tietysti kuuluvat huvipuistomaailmaan, mutta voisi jotain muutakin tarjontaa olla. Mieli palaa kaihoten Kööpenhaminan tivolin 38 ravintolaan, joista osalla on jopa Michelin-tähtiä.
Koska tutkiva journalisti ei koskaan käänny tieltä, yritän valita pahoista pienimmän. Linnangrillin väsyneet vesihauteissa lilluvat einespullat ja tupakansavuisen ilman olen hylännyt heti kättelyssä, ravintola Jarrumies tarjoaisi einespasta bolognesea tai makkaraperunoita – no thanks, Peacock-ravintolassa henkilökunta keskittyy juoruilemaan keskenään, eipä silti että tiskissä lojuvista nuhjaantuneista kasviksista valmistettava wokki edes houkuttelisi. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jää valtaisaa assangrilliä muistuttava Lintsiburger, jonka tarjoilema majoneesilätyskä panee vatsahapot kiertämään loppuillaksi. Tämän jälkeen ei uskalla käyttää edes 5 e (!) laitelippua, jolla olin ajatellut lunastaa nostalgisen vuoristoratakyydin. Kiitti helvetisti!
Kiitämme
- samarinia
- ilmaista sisäänpääsyä
MOITIMME
- ruokaa
- ruokaa
