Mahan täydeltä pop up -herkkuja: Ravintolapäivä on täällä taas

Lauantaina puistoihin ja kadunkulmiin nousee toinen toistaan herkullisempia pop up -ravintoloita.

Ravintolapäivänä kuka tahansa voi perustaa pop up -ravintolan.
Ravintolapäivänä kuka tahansa voi perustaa pop up -ravintolan. Kuva: Dodo / Flickr, CC BY-ND 2.0

Herkkusuita hemmotellaan lauantaina, kun Ravintolapäivä tuo lukemattoman määrän ruokakojuja aivan käden ulottuville. Silloin kuka tahansa voi kokeilla siipiään ravintoloitsijana, ja nälkäisille asiakkaille päivä on yhtä juhlaa.

Osa pop up -ravintoloista on ilmoittanut sijaintinsa jo etukäteen Facebookissa, mutta loistavia löytöjä voi tehdä myös satunnaisesti sompailemalla.

Tänä vuonna Esplanadin puistossa maistellaan muun muassa perulaisia herkkuja, ja Väinämöisen kentällä burgerigrilli on kuumana koko iltapäivän.

Karhupuistossa on perinteisesti ollut ruokakojuja ruuhkaksikin asti. Jos et ole vielä maistanut vegaanihitti porkkalaa, eli kylmäsavulohta jäljittelevää porkkanaherkkua, asian voi korjata Karhupuiston PopUp Vegaaniherkut -kojulla. Tarjolla on myös vegaanisia chorizohodareita sekä mustapapuburgereita.

Keväiseen viikonloppuun sopivat myös villiruokakokki Ossi Palonevan ja Noora Schinglerin villiruokasmoothiet ja vohvelit, joita maistellaan Fleminginkadulla. VILLD villiruokakojun tuotot suunnataan hyväntekeväisyyteen.

Kinaporinkadulla Kurvissa maistellaan frittikanaa, tonnikalahampurilaisia ja makaronisalaattia, kun vankilaruokaan kyllästyneet vangit loihtivat kanttiinilistan antimista valmistettuja herkkuja.

Herkullista viikonloppua!

Ravintolapäivä 19.5.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi