Mene: Lappeenrantaan avataan uusi yökerho

Avajaisissa perjantaina esiintyy Teflon Brothers.

Tampereella vuodesta 2014 toiminut yökerho Union – Work & Leisure Club saa kaiman Lappeenrantaan perjantaina 15.4. Vahvasti klubimainen ja industrial-henkeä uhkuva tulokas sijoittuu tuttuun bileosoitteeseen Snellmaninkatu 10.

Kaupungin uusin yökerho Union pohjaa kehuttuun konseptiin: omintakeiseeen tehdasmiljööseen, isoon tanssilattiaan ja kovimpiin kotimaisiin DJ-vahvistuksiin. Aiemmin tiloissa toimi Viihdemaailma Ilona, jonka tilalle haluttiin tuoda selkeästi klubimaisempi kokonaisuus. Uusi viihderavintola tuo kaupunkiin kaivatun lisän.

"Lappeenrannan yökerhokattaus on tällä hetkellä hyvin livepainotteista. Halusimme parantaa tarjontaa kunnon klubipaikalla, jossa tanssilattia ja bailaaminen ovat rehellisesti keskiössä. Union on konsernimme yksi tuoreimmista yökerhoista, jonka vastaanotto Tampereella on ollut erittäin hyvä", Restamax Oyj:n yökerhojen linjajohtaja Miko Helander kertoo.

Tunnelmasta vastaavat huippuluokan DJ:t ja laadukas palvelu.

"Kuumimpia listahittejä tulevat soittamaan alan parhaat konkarit, jotka kiertävät ympäri Suomea myös muissa ykkös-yökerhoissamme. Aiomme toteuttaa yhteistyökumppaneidemme kanssa myös erilaisia klubeja. Paketin viimeistelevät hienot puitteet ja hommalleen omistautuva henkilökunta", Helander summaa.

Unionin avajaisia vietetään perjantaina 15.4. ja avajaisviikonlopun lauantaina 16.4. lavalle astuu Teflon Brothers. 

Union – Work & Leisure Club, Snellmaninkatu 10, Lappeenranta. K-20. Avoinna pe–la klo 22–04.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi