MØ saapuu jälleen Suomeen

Suursuosion saavuttanut elektropopin sensaatio esiintyy The Circuksessa marraskuussa.

Vahvassa kansainvälisessä nousukiidossa oleva tanskalaistähti MØ saapuu marraskuussa klubikeikalle Suomeen perjantaina 4. marraskuuta. Lipunmyynti keikalle alkaa 20. toukokuuta.

MØ-artistinimen takaa löytyy 27-vuotias tanskalainen Karen Marie Ørsted. Karen perusti ystävänsä kanssa vuonna 2007 Mor-nimisen yhtyeen, jonka äänekäs ja rosoinen elektro-punk vei kaksikon keikoille vallattuihin taloihin ja pikkuklubeille aina New Yorkia ja Uutta-Seelantia myöten. MØ:n Karen käynnisti alun perin sivuprojektina, mutta se on sittemmin kasvanut Moria paljon isommaksi. Yhteistyö tuottaja-kitaristi Ronni Vindahlin kanssa auttoi Karenia löytämään MØ:lle sen omaperäisen soundin, jossa yhdistyvät elektroniset biitit, veikeät pop-melodiat ja yllättävät, jopa provokatiiviset lyriikat.

MØ:n omintakeiset pop-kappaleet ovat löytäneet tiensä myös esimerkiksi Diplon ja Aviciin kaltaisten klubimusiikin megatähtien korviin. Major Lazerin ja DJ Snaken viimevuotisella Lean On -hitillä valtavaan suosioon nousseesta artistista on kasvanut yksi tämän hetken kuumimmista elektropopnimistä. Biisiä on katsottu YouTubessa miltei 1,5 miljardia kertaa.

Viime kesänä MØ:n keikka Ruisrockissa jouduttiin perumaan ääniongelmien vuoksi, mutta keikka toteutuu turkulaisfestivaalilla vihdoin tänä vuonna. Marraskuussa on puolestaan vuorossa odotettu klubikeikka Helsingissä. Suomessa MØ on nähty aikaisemmin miltei loppuunmyydyllä Tavastian keikalla maaliskuussa 2014 ja samana vuonna Flow-festareilla.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi