Ravintola Elite

Tauno Palon kermasipulipihvi ja paistettuja perunoita, 24,60 e

  • Naudan ulkofilepihvi, kermakastike, suolakurkkuja, paistettua sipulia, lohkoperunat.

Edellisestä vierailustani Elitessä on kulunut jo kymmenen vuotta. Elite lukeutuu Kosmoksen, Sea Horsen, Lehtovaaran sekä Salven muodostamaan pieneen helsinkiläisten klassikkoravintoloiden joukkoon. Vuonna 1938 nykyiselle paikalleen muuttaneen Eliten sisustus noudattelee perinteistä jäykkäniskaista tyyliä valkoisine pöytäliinoineen, mutta näin kesäaikaan asiakkaat kansoittavat ravintolan laajan terassin.

Myöhäiseen lounasaikaankin lähes kaikki terdepaikat ovat varattuja, mutta onnistumme nappaamaan viimeisen pöydän. Terassilla ahertaa vain kaksi tarjoilijaa, mutta silti palvelu on yllättävän ripeää. Ruokalistaa saa odotella kaksi minuuttia, juomia tilauksesta neljä.

Ravintolan kanta-asiakkaisiin kuulunut Tauno Palo jatkaa elämäänsä sipulipihvin muodossa. Annos on järkevän kokoinen ja hyvin turvallinen valinta. Heikointa siinä on kuitenkin itse liha, jota saa terävällä veitselläkin nirhata hiki päässä. Kastike on herkullista, mutta perunat taas suolattomia. Sama suolattomuus vaivaa seuralaisenikin vorschmackia (16,40 e), joka on muuten ensiluokkainen esitys.

Hauskinta Elitessä on seurata naapuripöydissä päivystävien töölöläisrouvien seurapiirielämää. Lentosuukkoja ja Gammel Danskeja lähetellään naapuripöytiin ja kaikkialla solisee iloisesti östsvenska mål.

Plussat

  • viehättävä terassi
  • historiallinen miljöö
  • rehellistä ruokaa
  • loistava vorschmack
  • hyvät liikenneyhteydet

Miinukset

  • suolaton ruoka
  • sitkeä liha
  • 4,70e hanakokiksesta
  • sisäänpäinlämpeäevä tunnelma
  • Runeberginkadun meteli

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

1 kommentti

carryon

5.8.2011 02:04

Tauno Palon nimikkoannos on todellakin kokeilemisen arvoinen, ja säilyy mukavana ruokamuistona mielessäni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi