Ravintola Mesta

Toisinaan oikein harmittaa, kun löytää kivan ravintolan, jolla on omaperäinen konsepti, mutta jonka toteutus ei vain toimi. Sanomatalossa niin sanottua uusvenäläistä keittiötä tarjoileva Mesta on juuri tällainen tapaus. Paikan perusidea on loistava: venäläistä ruokaa kohtuuhinnalla. Jokainen Neitsytpolun Saslikissa laskun joskus poiminut osaa arvostaa tällaista.

Edellisen asukkaan (Namaskaar Wok It) jäljiltä tehdyn remontin lopputulos on räikeän punainen, mutta lista näyttää lihaisalta ja hyvältä. Tarjolla on muun muassa Zapuska-pöytä (12 euroa), kaalikääryleitä (13 euroa) sekä Volgan miekka (varraslajitelma kymmenelle, 200 euroa). Ravintola tarjoaa arkisin myös lounasta (7,70–9,70 euroa) sekä buffana että pöytiin tarjoiltuna. Bliniviikot ovat käynnissä maaliskuun loppuun (27.3.). Hintataso on kauttaaltaan alle kaupungin keskiarvon. Australialainen shiraz-pullokin irtoaa 31 eurolla. Hymyilemme vielä mukaan ronttaamani kotiryssäni kanssa kolmen ja puolen euron georgialaisen alkuskumpan aikana.
 Seuralaiseni, alkuruoka, pelmenit (6 euroa) ovat varsin mukiinmeneviä. Pettymyskimara on vuorossa pääruokien muodossa. Eteeni landaava prässättyä naudanrintaa Stroganoff (15 euroa) on epäonnistunut. Liha maistuu yön yli seisseeltä kebabilta, juurekset ovat veteliä. Himavanjallani käy parempi töhö, hänen tataarin burgerissaan syötävää on liha. Seuraksi tarjoillut lanttupölkyt ovat sen sijaan löysiä ja mauttomia. Myös tarkastuskerralla tulos oli sama.

Hyvää ravintolassa on edullisten hintojen lisäksi palvelu. Meistä pidettiin huolta alusta loppuun asti, ja kaikkiin kysymyksiimme löytyi vastaus. Pääruuan aiheuttaman pettymyksen täytyi näkyä kasvoiltamme, sillä tarjoilija oli aidosti pettyneen oloinen.

Myös ravintolan vodkalista oli kerrassaan esimerkillinen. Erikoismaininnan ansaitsee kaikkien kolmen Russkij Standart -laatujen, mukaan lukien aina yhtä lempeän Imperian, edustus.

Kiitämme

  • hinnoittelua
  • palvelua

Moitimme

  • ruokaa
  • sisustusta

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

8 kommenttia

winojunko

15.2.2009 15:24

Helvetti,kenellä taviksella on varaa vetää mätön kanssa yli kolmenkympin viinejä?Vai alle hintatason.Kyllähän ei arvostelija omasta pussistaan näitä sörsseleitä (tietenkään)maksa ja siksi onkin helppoa sanoa sadan euron illalista kohtuuhintaiseksi.Tämä mesta on muuten paska paikka.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Viininhinta

16.2.2009 16:43

Helsingissä on ravintoloissa yleisesti käytössä viinipullon hinnalle kerroin 3,5. Tämä siis tarkoittaa sitä, että Alkossa 10 euroa maksavasta pullosta saa pöytään tarjoiltuna pulittaa 35 euroa.

Kovimmat kertoimet Helsingissä menevät yli viiden. Yleensä pullon hinnan noustessa myös kertoimet pienenevät. Esim pullo vuoden 2000 Dom Pérignonia maksaa Alkossa 144 euroa ja Savoyssa 315 euroa, jolloin kerroin on "vain" 2,1.

Alkon halvimmat australialaiset shirazit maksavat hieman päälle kahdeksan euroa, keskihinnan pyöriessä 13 euron tienoilla. 31 euroa aussishirazista ravintolassa on siis aivan kohtuullinen hinta. Alle kolmen kympinhän on yleensä melko mahdotonta löytää helsinkiläisestä ravintolasta juomakelpoista viiniä.

Uskoisin, että lienee yleinen käytäntö, ettei ravintola-arvostelija maksa ruokiaan (vaan lehti). Veikkaisimpa, että hänelle maksetaan ilmaisen ruuan lisäksi vielä jonkin sortin palkkiokin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jasamar

20.2.2009 10:50

Olipas hyvää, maittavaa ruokaa ja mukavaa palvelua!

Tero otti oivasti vastaan varauksen ja Ari palveli alttiisti pöytään.

Ruuat eivät olleet liian maustettuja (jos ei sellaista halunnut) ja tarjoilija osasi neuvoa valinnoissa. Ruokajuomasuosituksetkin tupsahtivat sieltä kysymättä. Jäiset vodkasnapsit olivat oikeaoppisia.

Ruoka-annokset tulivat nopeasti ja olivat kuumia. Hyvä! Lähetimme saman tien lämpimät kiitosterveiset kokille!

Ympäristö oli kotoisen lämmin ja ruusunpunainen! Keskustelu sujui hyvin, eikä musiikki soinut liian kovalla.

Ainoastaan paikan pienoinen tyhjyys hämmästytti, mutta olimme paikalla neljän naisen voimin eräänä torstaina klo 20.30-22.00 - ehkei aika ollut iltabilettäjien suosima...

Kiitokset Mestalle! Tulemme uudelleenkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mjskldmd

23.2.2009 17:23

Olipa kömpelö mainosyritys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Volka

27.2.2009 09:50

Pääruoka-annokset ovat isoja ja herkullisia, mutta jälkkärit olivat pikkuriikkisiä. Zapuskat veivät kielen ja mielen, mutta aterian kruunaus eli jälkiruoka oli pettymys. Kaksi pikkuruista letunpoikasta ( yhteensä naisen kämmenen kokoinen plätty), golfpallon kokoisen rahapallon sekä teelusikallisen kirsikkahillokkeen kanssa. Annos oli mitä herkullisin, mutta koko oli kääpiömäinen, hinta oli vielä suht kova saatuun määrään. Kahvi sen sijaan oli erinomaista, tuoreen makuista ja riittävän stydiä, ja sitä tuli kahdelle melko iso kannullinen, eli kaksi kuppia kahvia per tyyppi.

Bonusta hinnosta, miljööstä ja liikeideasta eli oikeasti kansanhintainen ravintola Helsingissä! Menen kyllä uudelleenkin, mutta jälkkäri jää väliin...Georgialaista skummpaa sen sijaan otan!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Safkaako

6.6.2009 23:56

Elokuvailtapäivän jälkeinen ensitutustuminen tähän mestaan jäi näillä näkymin myös viimeiseksi kerraksi. Juoma- ja ruokatilaus otettiin nopeasti vastaan, mutta... Odotettuamme puolityhjässä ravintolassa 40 min tataaripurilaisiamme tarjoilija ymmärsi yrmeästä ilmeestäni käydä tarkistamassa tilauksemme statuksen ja totesi "ettei tilauksemme ollut välittynyt kassalta keittiöön". Kun purilaiset loppujen lopuksi tunnin kuluttua tilauksesta tulivat, oli pihvi puolikylmä. Loppuhinnasta saatu 10% alennus ei todellakaan lämmittänyt pilattua loppuiltaa. Tällaisella konseptilla toimivalle ravintolalle en todellakaan toivo pitkää ikää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Viskisieppo

25.6.2009 11:26

Ihan asiallista venäläistä evästä. Propsit puolalaisesta Zubrowkasta. Kannattaa maistaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MarkePP

26.8.2009 11:22

Vaikea päättää tähtien määrä, koska palvelu oli ihan loistavaa, mutta ruoka keskinkertaista. Tilasin jonkun lihavartaan, joka tarjottiin parin perunan ja juuresten kanssa. Ilman hiukan stydimpää kastiketta annos olisi ollut aika mauton. Jälkiruoka suklaakakku oli erittäin mehevä ja hyvä. Käyn harvoin ravintoloissa syömässä juuri sen vuoksi, että kotona saa paljon parempaa ja mausteisempaa ruokaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi