Ravintola Ox sulkee ovensa

Ravintoloitsijat sulkevat Oxin keskittyäkseen muihin, menestyviin konsepteihin.

Kuva: We Are Group

Pikku-Roballa ihastuttanut ravintola Ox sulkee jouluun mennessä ovensa. Asiasta ilmoitettiin keskiviikkona 13. joulukuuta Oxin Facebook-sivuilla

"Haikein, mutta päättäväisin mielin olemme päättäneet sulkea ravintola OXin ovet ensi viikon lopulla. Viimeinen illallinen tarjoillaan perjantaina 22.12.2017. Haluamme kiittää kaikkia jotka kävivät nauttimassa elämästä meidän kanssa - toivottavasti olimme luottamuksenne arvoisia", Anders Westerholm kirjoittaa We Are Groupin blogissa.

Ox avattiin legendaarisen Beefy Queenin paikalle maaliskuussa 2016. Se nousi heti vähintäänkin tartarin ja hyvän burgerin ystävien suosikkilistalle, ja sai paljon kiitosta paitsi herkullisesta ruoastaan, myös kauniista sisustuksestaan. Tulos ei kuitenkaan ole ilmeisesti ollut ihan odotetulla tasolla, ja siksi sulkemispäätös on nyt tehty.

"Kuten äskeisestä ilmoituksesta saatatte päätellä, emme saavuttaneet taloudellisia tavoitteita jokaisessa osoitteessa, emmekä saaneet maaliin vielä hotellineuvotteluitakaan. Fokuksemme on kuitenkin terävöitynyt entisestään ja tiivis satapäinen tiimimme on parempi kuin koskaan", Westerholm kirjoittaa.

Fokuksen terävöitymisellä Westerholm tarkoittaa sitä, että We Are Groupilla keskitytään nyt entistä enemmän firman menestyskonsepteihin. Järjestyksessään neljäs Sushibar + Wine avattiin juuri Citycenteriin, ja Westerholmin mukaan sopimus uudesta Storysta on jo solmittu – tosin sen aukeamista saadaan odottaa vielä vuoteen 2019. Lisääkin saattaa tulla, tai ainakin Westerholm lupailee niin:

"Varokaa vain.. myös teidän naapuriin saattaa ilmestyä Vin-Vin, Bier-Bier, Bar Cón, Story tai Sushibar + Wine."

1 kommentti

Pippurihärkä

13.12.2017 21:58

Beefy Queen takaisin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi