Robottiautot ensimmäistä kertaa liikenteen sekaan Suomessa – hyppää kyytiin Otaniemessä

Automatisoidut autot huristelevat kuuden pysäkin verran ja ottavat matkustajia kyytiinsä.

Tällaiset veijarit pörräävät Otaniemen kaduilla.
Tällaiset veijarit pörräävät Otaniemen kaduilla. Kuva: Espoon kaupunki/STT Info

Pääosin teekkareiden asuttama Otaniemi saa omat robottiautonsa. Tämä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun robottiautot kulkevat täysin automaattisesti muun liikenteen seassa ilman erityisiä liikennejärjestelyjä täten eroten esimerkiksi vuoden 2016 Sohjoa-hankkeesta.

Maailmalla on jo 112 kaupunkia, jotka pilotoivat robottiautoja liikenteessään. Pohdittavaa on erityisesti automatisoitujen autojen sopivuudesta muuhun liikenteeseen ja turvallisuuskysymyksissä.

“Ajoneuvojen turvallisuudesta vastaa aina kyydissä istuva apumatkustaja. Ajoneuvot aistivat ympäristöään koko ajan usealla eri anturilla ja arvioivat, onko ajoväylä vapaana. Jos se ei ole, ne tulkitsevat, onko havaittu este ajoneuvo, polkupyörä vai esimerkiksi lumihiutale,” kertoo robottiliikenteen kehittämisestä vastaavan Sensible 4:n toimitusjohtaja Harri Santamala tiedotteessa.

Robottiautot pysähtyvät kuudella pysäkillä reitin varrella ja ottavat matkustajia kyytiin. Robottiautojen pysäkit tunnistaa pysäkkimerkinnöistä. Varmimmin kyytiin pääsee Otakaarella sijaitsevalta pysäkiltä.

Otaniemen hankkeesssa kehitetään ja pilotoidaan ympäri vuoden toimivaa robottiajoneuvoliikennettä sekä testataan ajoneuvojen teknistä toimivuutta Suomen olosuhteissa. Ensi keväänä alueella on tarkoitus käynnistää liikenne automaattibussilla.

Kaupunki tavoittelee automaattisten ajoneuvojen yleistymistä. Ajoneuvojen lisäksi tarvitaan nopeita 5G-verkkoyhteyksiä, joiden kehityshankkeessa Espoo on myös mukana.

Robottiautot kulkevat koko syksyn kolmena päivänä viikossa: tiistaisin klo 13-15.30, keskiviikkoisin klo 10-15 ja torstaisin klo 10-15.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi