Runar on yllätyksiä täynnä

Pikkuisen kapinallinen Runar on mahtava lisä kaupungin baaritarjontaan.

Runar sijaitsee F6-hotellin ala-aulassa, mutta se ei suinkaan ole mikään perinteinen hotellin baari. Tämän baarin takana on kaksi kolmekymppistä ravintola-alan ammattilaista, Jun Kondo ja Turo Kotajärvi. Kaksikko tutustui toisiinsa lähes kymmenen vuotta sitten, työn kautta - kuinkas muuten.

“Totesimme aikaisessa vaiheessa, että haluamme tehdä jotakin omaa”, Kondo kertoo Runarin synnystä.

Kaverukset tutustuivat hotellin pitäjiin aiemmissa työpaikoissaan, ja uskaltautuivat ehdottaa heille omaa konseptiaan. Kun hotelli F6:ää oltiin avaamassa, avautui baarille täydellinen tila. Se nimettiin hotellinjohtajan koiran mukaan ja ovet avattiin kesäkuussa. Kondon ja Kotajärven avuksi riensivät niin ikään nuoret baarikonkarit Jesse Teerenmaa ja Atte Puolakka.

Runar on tyylikäs, arvokkaan näköinen baari, jossa kirjastomainen sikarihuone sekoittuu ulramoderniin cooliuteen. Pehmeät sohvat, kuvioidut matot ja harkitusti sinne tänne ripotellut koriste-esineet luovat kotoisan, lämpimän tunnelman.

Fiilistä rikkoo kiinnostavasti yllättävä musiikki. Joka toinen biisi on ysäriräppiä, joka toinen kasaripoppia.

“Ne sopivat minusta hyvin yhteen”, Kondo sanoo.

“Minulla on fiksaatio Kim Wildeen ja Laura Braniganiin, ja tiedän, että jos täällä on vähän vanhempi porukka istumassa iltaa, tyypit sekoavat täysin, kun viimeisenä hitaana soittaa Toton African.”

Hiphop-painotteinen kasarifiilistely-soittolista liittyy Kondon ja Kotajärven pyrkimykseen rikkoa putiikkihotellin hienostoimagoa. Kapinahenkeä klassikoita kunnioittaen, kuten baarin viinilistaakin kuvaillaan.

“Olemme hotellin aulassa, mutta täällä soi räppi ja henkilökunta pukeutuu siviilivaatteisiin, lippikset päässä.”

Kuin käskystä kaiuttimista alkaa soida lapsiduo Kriss Krossin legendaarinen ysärihitti Jump. Se nostaa hymyn huulille ja saa kielen hakemaan oikeita sanoja.

Runarin juomalistalta löytyy laadukas viinivalikoima. Se sisältää sekä klassikkoviinejä että vähän yllättävämpiä alkuviinejä. Alkuviini on puhtain ja lisäaineettomin, luomuakin luomumpi viini. Ne ovat usein haastavia juoda, sillä niissä on usein voimakas kellarinomainen tuoksu - ja jopa maku. Nykyisin alkuviinejä saa jo monesta helsinkiläisestä ravintolasta, mutta harvoin baareista. Runarista saa viittä alkuviiniä laseittain.

“Olemme valinneet melko helppoja alkuviinejä valikoimaan. Olemassa on todella villejäkin, muttemme halunneet niitä listalle”, Kondo kertoo.

Laseittain myytävät viinit ovat kaikki Soil Wine Groupin viinejä. Viinien lisäksi Runarin listalta löytyy tietenkin muita virvokkeita sekä valikoima kekseliäitä cocktaileja, joiden valmistuksessa on käytetty muun muassa jogurttia, avokadoa, piparjuurta ja suklaamuroja. Koska perustajilla on vankka kokemus ravintola-alalta, lähestytään juomia keittiön näkökulmasta: makuja yhdistelemällä. Kiinnostavana yksityiskohtana valmistetaan myös cocktaileihin käytetyt jäät käsin.

“Jesse ja Atte tekevät ne. Jäistä saa parempia, kirkkaampia ja isompia, kun ne tekee itse. Ne pitävät juoman pidempään kylmänä, eivätkä sula ja vetistä juomaa”, Kondo selittää.

Runar on mahtava lisä helsinkiläiseen baariskeneen, sillä siellä korostetaan hyvää fiilistä, intohimoa, kaveruutta ja hauskanpitoa. Baarissa kaikuu innovatiivisuus, jota ei tarvitse alleviivata. Tuotteissa ja palvelussa tuntuu laatu, jonka vuoksi ei haluta kikkailla. Ja kuitenkin kaikkea värittää rento leikkisyys.

“Haluamme, että kaikki Runarissa on laadukasta ja mielenkiintoista. Emme halua olla cocktailbaari, mistä saa huonoa viiniä tai viinibaari, joka tekee huonoja cocktaileja”, Kondo sanoo.

Kaverukset ovat onnistuneet luomaan kiinnostavan ja yllätyksellisen baarin, jossa he viihtyvät itse - ja väenpaljoudesta päätellen moni muukin. Tältäkö unelmat näyttävät?

“Tämä on unelmien alku.”

Runar, Fabianinkatu 6. Avoinna ti-to 17-01, pe-la 16-02.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi