Ruotsalainen osaa housen

DJ Alesso uskoo, että musiikkiosaaminen virtaa ruotsalaisilla verissä.

Kuva: Gavin Fullick / ATM Artists

Ruotsalaislapsista osataan jalostaa paitsi kauniita, myös menestyksekkäitä aikuisia. Erityisen lahjakkaita länsinaapurimme vesat ovat musiikin saralla, ja varsinkin housemusiikissa. Swedish House Mafia, Avicii, Otto Knows ja Alesso rynnivät kansainvälisille top-listoille ja keikkamatriiseille Ruotsin lippu ylpeästi hulmuten. Mikä hitto siinä on, että 2000-luvun työllistetyimmät house DJ:t ponnistavat kaikki Tukholman ruskettuneista riveistä?

“Tuota kysytään oikeasti aika paljon”, kertoo 24-vuotias Alessandro Lindblad, alias Dj Alesso puhelimitse Los Angelesista.

“Se on jotenkin meidän DNA:ssamme. Samalla tavalla kuin brasilialaiset ovat hyviä jalkapallossa”, hän arvelee.

Ruotsalaisessa musaskenessä alkuun pääsyä auttavat myös lämpimät suhteet muihin muusikoihin. Kilpailua ei juuri ole, sillä alan ihmiset työskentelevät mielellään yhdessä ja inspiroivat toisiaan. Alessokin saa kiittää uransa käynnistymisestä muita muusikoita. Kaikki kuitenkin alkoi Lindbladille siitä, kun hän 16-vuotiaana myi tuiki tärkeän menopelin, jotta saisi ostettua musiikkiohjelmiston tietokoneeseensa.

“Isä antoi minulle kaksi vaihtoehtoa: työt ja säästäminen tai skootterin myynti. En jaksanut odottaa, joten myin skootterini. Minulla oli ollut se vasta puoli vuotta.”

Musiikkia alkoi syntyä, mutta alku takkuili, sillä kaikki oli nuorelle miehelle uutta. Lindblad ei tuntenut ketään konemusiikkiskenestä. Opetteleminen oli hankalaa, ja tietokoneella vierähti ilta jos toinenkin.

“Se oli vaikeaa. Musiikillinen lahjakkuus on ihan eri asia kuin se, että osaa rakentaa biisin alusta loppuun sekä miksata ja masteroida sen”, Lindblad kertoo.

Lopulta onni potkaisi Lindbladia - tyttöystävän kautta. Kahvilassa, jossa tyttö työskenteli, kävi kanta-asiakas, jonka poika sattui olemaan Swedish House Mafian Sebastian Ingrosso. Mies oli kova juttelemaan ja ylpeä pojastaan, ja kyseli tutulta myyjältä, tietääkö tämä, kuka Sebastian on.

“Tyttöystäväni kertoi miehelle, että olen fani ja että teen itsekin musiikkia. Seuraavana päivänä hän vei töihin musiikkiani ja mies soitti minulle heti.”

Kuusi vuotta myöhemmin Lindblad on resident dj:nä lasvegasilaisessa klubissa ja asuu Los Angelesissa. Keikkakalenteri on täynnä, ja tähänastisista keikoista parhaana on mieleen jäänyt kotikentällä Tukholmassa viime kesänä soitettu ensimmäinen soolokeikka.

Ei niin paljon hyvää, ettei jotain pahaakin. Myös menestyksekäs dj mokaa välillä.

“Jokin aika sitten Vegasissa painoin vahingossa väärää nappia juuri, kun biisi oli lähdössä käyntiin. Nolostuin niin paljon, että vedin johdot irti ja valitin, että laitteissa on vikaa. Myöhemmin kyllä tunnustin virheeni”, Lindblad kertoo.

Onnistumisia on kuitenkin mokia enemmän, ja niistä hän saa kiittää paitsi ruotsalaista musiikkiosaamistaan myös sitä, että on mukava jätkä.

“Olen onnellisuuden ja yhteisen hyvän puolella. Haluan edistää hyviä viboja ja olen onnistunut siinä musiikin avulla. Tanssimusiikki saa paljon kritiikkiä siitä, että se on sielutonta, mutta minä olen toista mieltä. Minusta tanssimusa voi hyvin herättää syviä, merkityksellisiä tunteita.”

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi