Teatteri Wine&Deli

Yleisimmin kerrotun tarinan mukaan caesarsalaatti on saanut nimensä 1920-luvulla meksikolais-italialaiselta kokilta Caesar Cardinilta. 1950-luvulla kastike teki läpimurtonsa Euroopassa, kun International Society of Epicures valitsi sen "loistavimmaksi reseptiksi mitä Yhdysvalloista on tullut 50 vuoteen".

Nykyisin caesarsalaatista näkee Suomessa eriskummallisia variaatioita, joita yhdistää ainoastaan suomalaisten tapa lausua salaatin nimi amerikkalaisittain väärin seessar. Klassillisessa latinassa caesar on lausuttu jo tasavallan loppuajoilta saakka [kaesar], joskin kaksoisääntiön jälkikomponentin tarkemmasta lausumisesta on joitakin eriäviä käsityksiä.

Tyylipuhtaan caesarsalaatin löytäminen Helsingistä ei ole helppoa, siksi Teatterin delin salaattibaarin tarjonta yllättää iloisesti. Tarjolla on klassinen caesarsalaatti sekä katkaravuilla tai kanalla pimpatut versiot. Tarjolla on myös tusinan verran aineksia mozzarellasta artisokansydämiin, joista jokainen voi valita makuunsa sopivat fyllingit salaattiinsa. Kaikki ainekset ovat freesin ja herkullisen näköisiä.

Kymmenen tuulikaapissa suomenruruotsalaisten Max Mara -kissojen kanssa vietetyn jonotusminuutin jälkeen palvelu on ripeää ja ystävällistä. Kymppi kaupungin parhaasta caesarista ei ole liikaa, joskin ravintolan muut hinnat on viilattu niin korkealle kuin vakavalla naamalla on kehdattu.

Plussat

  • täytteissä pihtailemattomuus
  • siisteys
  • selkeät maut
  • keskeinen sijainti
  • ystävällinen palvelu

Miinukset

  • ahtaat jonotustilat
  • lounasajan ruuhkat
  • ylävireinen hintataso
  • homogeeninen asiakaskunta
  • tietty sieluttomuus

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

1 kommentti

hennariitta

2.10.2009 11:44

No jaa.Hyvä ja hyvä.Hesen salaatit on yhtä hyviä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi