Thai-ravintola Orchid

Vaikka thaimaalainen keittiö ei ehkä kilpailekaan makujensa hienostuneisuuden puolesta aivan samalla viivalla kantonilaisen keittiön kanssa, on se parhaimmillaan itämaisten makujen ja kirkkaiden värien pyörryttävän loistokasta ilotulitusta. Loppuun saakka stailatuissa annoksissa lyövät iloisesti kättä päälle kinkeiltä ja inkkareilta pöllityt ideat sekä erilaiset tuoreiden yrttien tuomat maut, jotka onnistuvat – silloin kun onnistuvat – rakentamaan pirteän ja harmonisen ateriakokonaisuuden.

Syksystä saakka Eerikinkadulla tom yumejaan trokannut Orchid tuo ei valitettavasti onnistu tuomaan kaupungin thaikkutarjontaan paljoakaan uutta. Paikka on ihan kivan näköinen ja nuhjuista vessaa lukuun ottamatta suht siisti, mutta sillä ei valitettavasti Helsingin China townina tunnetulla alueella vielä pitkälle pötkitä. Bulevardilla sijaitsevaan Villa Thaihin tästä on kulinaristisesti pitkä matka, mikä kyllä näkyy myös hinnoissa. Tosin Orchidin edulliselta vaikuttavat hinnat saattavat hämätä, sillä annokset ovat sen kokoisia, että nälkäisen on parasta tikata täydet kolme ruokalajia läpi.

Parhaimmillaan Orchid onnistui papaya-salaatissa (6 e), joka oli mielenkiintoinen ja paljon hotimpi kuin ruokalistoihin merkityt kaksi chilipippuria lupailivat. Myös thaimaalainen kanasalaatti yam kai (5 e) oli pirteä kokemus; sitruunaruoho ja kalakastike maistuivat siltä miltä pitikin. Valitettavasti pääruoat eivät pystyneet lunastamaan shekkejä, joita alkuruuat kirjoittelivat. Paneang nua (13 e) – tulista naudanlihaa ja punaista currya – ei ollut lähelläkään sitä, mitä tältä perinteiseltä thaikkuherkulta olisi voinut odottaa. Illan todellinen pettymys oli kuitenkin paistettu kana chilin ja basilikan kanssa (11 e), jonka thairuokiin erikoistunut pöytäseuralaiseni jätti lähes kokonaan syömättä. Tunnelmaa kohotti hieman loppulasku, joka kahdelta hengeltä kaljoineen ylitti hädin tuskin neljääkymppiä.

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

18 kommenttia

SamiLK

15.4.2007 14:37

Ihan hauskaa olisi arvostelusta tietää, MIKSI esimerkiksi jokin ruoka jäi syömättä eli mikä oli vialla. Nyt arvostelu ei oikein antanut mitään kuvaa ravintolasta.

vip

15.4.2007 22:27

kyllä paras tom-yum saa Thai-ravintola Orchid.

vip

15.4.2007 23:03

en ole syönyt missä näin hyvä thai ruoka.

xxxxxllll

16.4.2007 15:00

Älä mene.Hinta/laatu miiiiiiiiiiinus 200%.

xxxxxiiii

16.4.2007 15:14

hyvä ruoka oli...

lounastelija

16.4.2007 15:18

Edullinen ja hyvä......

ooooooo

16.4.2007 15:24

Thai mauste on kohdalla...

aika_noloa

16.4.2007 16:00

Toi on aika noloa, että ravintolan henkilökunta kirjoittelee tänne selvästi (huonolla suomenkielellä) hehkutuksia ravintolastaan. Ottaisi haukut vastaan suoraselkäisesti ja kehittäisivät toimintaansa sen sijaan että kirjoittelevat lapsellisia viestejään, jotka eivät hämää ketään.

Omistaja

16.4.2007 16:09

No! kaikkilla on eri makua meillä meme hyvin.

Jussuf

18.4.2007 08:57

ma ei tietaa uhta surkee tomyam soppa kun on tama ravintola.ma tietaa paljo monta huva paika missa kunnon kebab

hallelujah

23.4.2007 23:43

no voi sherlok ehkäpä joku muu kuin omistaja on tänne kirjoittanut..

arghh

25.5.2007 21:58

Oikeasta kiinalaisesta ruoasta en tiedä kun en sitä ole maistanut mutta suomessa toimivien kinkkien kura on kyllä samalla tasolla noitten kebab-kiskojen kanssa. Käyppä vaikka Kok Thaissa tyyppäämässä vihreää tai punaista karria ja vertaa sitten ihan minkä tahansa kinkin "hienoistuneisiin" mustapapu/friteerattu/mikrovalmiskastikemössöihin niin ero kyllä valtava mutta aivan toiseen suuntaan.

Ja tässähän kontekstina oli nimenomaan suomalaiset raflat. Oikeaa kantonilaista keittiötä paha mennä kommentoimaan kun ei sellaista suomesta löydy.

Ameeba77

3.1.2008 03:04

Ruoka oli keskinkertaista mättöä, mutta annoskoko (Take away) oli niin pieni, että jopa minulla, pienellä naisella jäi nälkä miehestäni puhumattakaan.

Kh2w

9.1.2008 17:44

Safka on aika suolasta ja palvelu ei oikein pelaa. Kungin tekemä Pad thai on kyl ihan jeesh.

vip

3.3.2008 17:10

ok..kiitos

eat

25.3.2008 19:56

hyvä..lounas 7,90€

eat

24.4.2008 00:27

Sopivan tulista thai-ruokaa.Loistava luonaspaikaksi

indeed

21.5.2009 15:37

Ruoka oli erinomaista.
Palvelu kohteliasta ja annokset tulivat nopeasti.
Ravintola viihtyisä ja rauhallinen.
Tänne pitää tulla pian uudelleen!