Töölönranta

Perkele. Nahkakengät sohjossa ja tuulen riepotuksessa pitää sinun Suomessa ravintolaan taivaltaman. Töölönlahdelta puhaltava tuuli ei tunne armoa. Juuri ja juuri eteeni nähden havainnoin lähestyviä valoja – tässä säässä Töölönrannan sali näyttää oikein kutsuvalta. Sisäpihalle päästyäni näyttää maisemakin jo kuin suoraan satukirjan sivuilta repäistyltä. Tosin sitäkin on mukavampi tähystää sisällä kuuma glögilasi hanskassa.

Juuri alkamassa oleva oopperanäytös on tyhjentänyt ravintolan salin tehokkaasti, joten saan nautiskella rauhassa. Iloinen intialaistaustainen(?) tarjoilija häärii palvelemassa välittömällä ja ystävällisellä asenteella – harvoin onnistuu suomalaiselta näin luontaisesti. Ruokalista on yhdistelmä välimerellistä ja skandinaavista keittiötä. Selkeitä ja jopa houkuttelevan tuntuisia ruokia. Listalla ovat hyvin esillä myös viinisuositukset, jotka pääsääntöisesti ovat osuvia. Valitsen alkuun rakuunassa paistettuja jättirapuja salaattipedillä ja pääruuaksi sardellivoissa ja basilikassa kypsennettyä Doradaa (FYI: kala on suomeksi kultaotsa-ahven…). Ravunpyrstöissä maistuu vahvasti valkosipuli, jonka kanssa salaatin tomaattivinaigrette toimii hyvin. Itse salaattipedistä olisin jättänyt jenkkisalaatin pois. Pääruuan kala on maukas, ja lisäkkeiksi riittävät hyvin lautasella olevat grillattu munakoiso ja kirsikkatomaatit.

Töölönranta on viihtyisällä tavalla selkeä ja kokonaisilme on tyylikäs. Ravintolan ruoka- ja viinilista on myös palkittu visuaalisesta ilmeestään. Erinomainen paikka viettää kiireetöntä iltaa ja nauttia Töölönlahden maisemista.

Kiitämme

Moitimme

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

4 kommenttia

xxl

18.12.2005 13:03

Hinta/laatu suhde pakkasella ja reippaasti.Se ,että ruokala on siisti ei vielä riitä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Susani

18.2.2006 00:50

Mulla ei kyllä oo moitittavaa, palvelu ollu aina hyvää ja ruoka kans... onhan se jo huomattu ettei täällä saa mitään ilmaseks, ei edes hymyä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AksujaJukka

8.6.2006 10:31

Ruoka erinomaista, ennakkoluuloton yhdistelmä tonnikalaa ja simpukoita yhdistettynä mainioon tomaatin makuun melkein pudotti tuolilta. Pääruoka ok.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hernu

24.7.2006 20:16

Ruoka oli todella hyvää, huolella valmistettua ja oivallisesti yhdisteltyä. Palvelu oli asiallista ja "sopivan" ystävällistä. Kaikki sujui juoheasti, ajallaan.
Ympäristö oli kaunis, samoin ravintolasali on kestänyt aikaa hyvin, sisutus oli sopivasti trendikäs.
Miellyttävä kokonaisuus!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi