Turusta löytyy ravintola, joka saa huokailemaan ihastuksesta: "Huippuunsa hiottu konsepti"

MOVE·5D:n uusi illalliskokonaisuus on enemmän kuin onnistunut.

MOVE·5D:n annokset syntyvät käsityönä ilman turhaa kikkailua, jotta raaka-aineiden omat tarinat pääsevät oikeuksiinsa.
MOVE·5D:n annokset syntyvät käsityönä ilman turhaa kikkailua, jotta raaka-aineiden omat tarinat pääsevät oikeuksiinsa.

Suomen parhaaksi ravintolakaupungiksi tituleeratun Turun maine sen kun kasvaa kasvamistaan! Tällä viikolla alkava Food & Fun Festival houkuttelee paikalle kansainvälisiä huippukokkeja, ja samaan aikaan yksi turkulaisravintola nostaa fine dining -elämyksen täysin uudelle tasolle.

Nyt puhutaan Logomon MOVE·5D-ravintolasta, joka esitteli syyskuussa kolmannen, The Essence of Taste -nimeä kantavan kokonaisuuden.

3 tunnin illallinen vie läpi eri kulttuurien makujen ja tunnelmien.
3 tunnin illallinen vie läpi eri kulttuurien makujen ja tunnelmien.

Konsepti on selvästi osunut nappiin, sillä ensi-illan aikana yleisö kirjaimellisesti huokaili ihastuksesta.

Puhelimen käyttökielto keräsi kiitosta

MOVE·5D:n kolmetuntinen illallinen vie vieraat makumatkalle maailman ympäri kahdeksaan kohteeseen, kahdentoista ruokalajin ja täysin uuden visuaalisen tarinan siivittämänä.

Illan aikana tila muuttuu 360 asteen projisointien ja tarkkaan suunnitellun äänimaailman myötä kerta toisensa jälkeen uuteen maisemaan.

he Essence of Taste, vie vieraat matkalle maailman ympäri  ilman, että tarvitsee poistua Turusta.
he Essence of Taste, vie vieraat matkalle maailman ympäri ilman, että tarvitsee poistua Turusta.

“Halusimme rakentaa kokemuksen, joka yhdistää ruokamatkailun ja elämyksellisyyden aivan uudella tasolla. Jokainen illan kohde on kuin pieni pysähdys maailman eri kolkissa ruokien, äänien ja visuaalisten elämysten siivittämänä. Ensi-illan yleisön reaktiot kertoivat, että tämä onnistui! Ihmiset uppoutuivat täysin hetkeen,” kertoo Logomon ravintolatoimenpäällikkö Kristian Karnell.

Ensimmäisen illallisen jälkeen kerätyissä palautteissa vieraat kuvasivat kokemusta muun muassa unohtumattomaksi elämykseksi ja täydelliseksi aistikokemukseksi. 

"Tämä oli meidän kolmas kerta Move 5D:ssä eikä varmasti viimeinen.Taas kerran ruoka oli äärettömän hyvää ja tunnelma intiimi mutta rento. Hyvin harvoin Suomessa on enää tullut wow-efektiä ruoasta mutta tässä menussa niitä tuli useampi. Lyhyesti sanottuna Michelin-tason ruokaa yhdistettynä hienoon audiovisuaaliseen elämykseen", TableOnlinen palautteessa kehutaan.

Konsepti hyödyntää 360°-kuvaprojisointia, äänisuunnittelua ja tarkkaan rytmitettyä valaistusta.
Konsepti hyödyntää 360°-kuvaprojisointia, äänisuunnittelua ja tarkkaan rytmitettyä valaistusta.

"Huippuunsa hiottu konsepti! Todella hieno kokemus kaiken kaikkiaan", toinen palautteen antaja jatkaa.

Myös puhelimien käyttökielto sai kiitosta, sillä sen myötä illalliseen saattoi keskittyä täysin ilman häiriöitä.

Illalliset jatkuvat koko syksyn

The Essence of Taste -illallisia järjestetään torstaista lauantaihin koko syksyn ajan aina joulukuun 13. päivä saakka. Illallisen hinta on 269 € ja se sisältää myös juomapaketin.

Paikkoja on rajoitetusti, joten hanki omasi pian TableOnlinesta täältä!

HUOM! MOVE 5D on mukana Turun Food & Fun -tapahtumassa, jonka aikana tarjoillaan vain Food & Fun -menua ja juomapakettia yhteishintaan 170 €/hlö. Tapahtuman ajan keittiössä nähdään Islantilainen Axel Thorsteinsson sekä meksikolainen Colibrí Jiménez.

LUE LISÄÄ: Suomi-kuvaa maailmalle! Turun ravintolat saavat pian miljoonayleisön