Uptown Steak House

  • Pippuripihvi, 12 e
  • Pihvi: Naudan ulkofilepihvi
  • Kastike: Pippuri-kermakastike
  • Perunat: Kaksi kourallista rasvaisia ranskalaisia
  • Salaatti: Tomaattia, salaattia, salaattikastiketta, kurkkua

Talouden kehitykselle on monia mittareita, kuten hameindeksi, jossa hameenhelman piteneminen indikoi markkinoiden köhimistä. 1990-luvun laman aikana syntyi taas Suomessa lukuisia tissibaareja, ja huippuravintolat ovat olleet viime vuosina helisemässä. Ei liene suoranainen ihme, että pääkaupunki on nähnyt useita uusia ruokapaikkoja, joissa huippulaadun sijasta suositaan alhaista hintatasoa. Viimeksi näin kaksi viikkoa siiten, kun Lönkalle aukesi 12 euron pippuripihviä mainostava Uptown Steak House.

Entisen huonekaluliikkeen tiloissa toimivan steak housen sisustus ei hivele silmää ensivilkaisulla, eikä vielä puolenkaan tunnin kuluttua. Mauton tekotakka, omituisesti asetellut ruokalapöydät sekä seinille ripusteltu kirpputoritaide muodostavat melko levottoman kokonaisuuden. Ruokalista on mielenkiinnoton, joten ohitamme sen pikaisella silmäyksellä ja tilaamme pippuripihvit ranskalaisilla.

Vaikka olemme lähestulkoon ainoat asiakkaat salissa, kestää ruuan saapuminen yllättävän kauan. Minuuttia ennen saapuu kyllä pöytäämme pitsan kokoinen valkosipulileipä sekä kupillinen margariinia pihviveitsellä pinnalle levitettäväksi. Itse annos on huoltamotasoa, melko mittava, eikä suinkaan epämiellyttävä. Naapuripöydässä pihviä ylistetään ”elämän parhaaksi”, mutta seurueeltamme se saa arvosanaksi seitsemän miinus. Nälkä kyllä lähtee, mikä lieneekin paikan tarkoitus.

Plussat

  • a-oikeudet
  • limsa lasipullossa
  • alhainen hintataso
  • toimistokylläinen ympäristö
  • kankaiset pöytäliinat

Miinukset

  • halpa sisustus
  • hidas palvelu
  • kolajuomana Pepsi
  • keskinkertaiset maut
  • mauttomat taulut

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

3 kommenttia

number10

6.3.2010 14:04

Olen käynyt Uptown ravintolassa sekä lounasaikaan että ilta-aikaan ja molemmilla kerroilla ruoka on ollut kohtuuhintaista, maittavaa ja sitä on ollut riittävästi. Lounaalla söin buffet-lounaan, joka on yksi parhaimmista mitä tiedän. Salaattivalikoimaa on todella paljon ja lämpiä ruokiakin on useampi mistä valita. Hinta vain 8,40 €. Sitten toisella kerralla söin pippuripihvin perunamuusin kera. Hinta oli 12 euroa tarjouksessa. Eli perunavaihtoehtoja on muitakin kuin ranskalaiset. Palvelu on ystävällistä, ruoka hyvää, hinnat edulliset eli voin suositella ravintolaa. Olen lukenut näitä Herra Tuomas Vimman ruoka-arvosteluja ja näyttää siltä että
oikein mikään ei Herraa miellytä... hänen antamista miinuksista yksi oli, kolajuomana Pepsi...kannattaisi ehkä sitten mennä ravintolaan missä myydään vain Sinebrychoffin tuotteita eli Coca-colaa...tai sitten tilata jotain muuta juomaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

giovanni01

7.3.2010 00:43

tänään kävin vaimonin kanssa ravintola uptownissa söin pizzan ja vaimoni söi bbq broileria molemmat oli todella hyviä. ja palvelu on tosi ystävällistä.tuomas sinun pitäs käy sielä uudestan kuin sinulla on parempi päivä:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tyytyvainen

7.3.2010 12:15

Ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä. Käyn varmasti toistekin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi