Uudistettu Heureka avataan lauantaina

Suosittu tiedekeskus on nyt entistäkin suurempi ja monipuolisempi.

Tiedekeskus Heureka on ollut ensimmäistä kertaa lähes 30-vuotisen historiansa aikana suljettuna 12 perättäistä päivää. Ovet avautuvat yleisölle jälleen lauantaina 28. tammikuuta, kun uudistettu ja entistäkin monipuolisempi Heureka näkee päivänvalon. 

Uudessa Heurekassa on massiiviset 2000 neliötä uutta yleisötilaa, joka tarjoaa uskomattomat määrät koettavaa, nähtävää ja tehtävää niin aikuisille kuin lapsillekin. 

"Haluamme vastata kävijöiden alati kasvaviin odotuksiin. Haasteenamme on tarjota ihmisille tiedeaiheisia oivalluksia ja elämyksiä maailmassa, jossa kaikki tieto on helposti saatavilla", kertoo Heurekan toimitusjohtaja Tapio Koivu

"Jos Heureka oli ennen kokemista, se on nykyisin enemmän tekemistä. Lapset ja aikuiset pääsevät kokeilemaan kaikenlaista ja tekemään sellaisia asioita, joita oikeat tiedemiehetkin tekevät."

Uuden Heurekan ytimessä onkin Ideaverstas -niminen tapahtuma-alue, joka pohjautuu luovaan rakenteluun ja työpajapuuhailuun. Ideaverstaan työpajoissa kävijät voivat itse kehitellä ratkaisuja rakentelemalla saatavilla olevista materiaaleista työkaluja ja esineitä haasteisiin, joita verstas esittää. Lisää uudistuksesta Heurekan sivuilla

Uudistunut Heureka avaa ovet samalla myös eläinten Body Worlds -näyttelylle. Se on jatkoa vuonna 2013 nähdylle supersuositulle Body Worlds -näyttelylle, jossa esiteltiin laajasti ihmisen anatomiaa. Tällä kertaa esillä on valtava määrä erilaisten eläinten lihaksia, verisuonistoja, sisäelimiä, luustoja ja luurankoja – huippukiinnostavaa!

"Body Worlds -näyttelyn hienous piilee siinä, että se tarjoaa ihmisille toisenlaisia näkökulmia aiheeseen, joka saattaa jo ola muuten tuttu. Tavoitteeni on saada ihmiset ymmärtämään yhtäältä se, miten upean monimuotoinen eläinten valtakunta on, ja toisaalta se, miten samanlaisia me olemme lihaksinemme ja luurankoinemme. Haluan, että ihmiset oppivat kunnioittamaan enemmän eläimiä ja elämää", kertoo näyttelyn kuraattori Angelina Whalley.

Ai niin: yhtään eläintä ei satutettu tai tapettu näyttelyn aikaansaamiseksi. 

Tiedekeskus Heureka, Kuninkaalantie 5, Vantaa. Avautuu 28.1.klo 10, avoinna joka päivä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi