Venäjällä kiertää parhaillaan sosiaalisessa mediassa tarina, joka kertoo enemmän yhteiskunnan tilasta kuin yksikään Kremlin puhe. Venäläiset Telegram-kanavat varoittavat miehiä mustista leskistä – naisista, jotka menevät pikavauhtia naimisiin rintamalle lähtevien miesten kanssa ja jäävät sodan jälkeen näiden kuolemasta maksettujen korvausten ja etuuksien saajiksi.
Lue myös: Kun mies kostokännää ja muut olettavat, että hoidan hänet kotiin
Tarina ei ole vain urbaanilegenda, vaan kokoelma todellisia oikeustapauksia, medianostoja ja kiivaita keskusteluja. Se paljastaa, miten sota ei ole pelkkää rintamalinjoilla käytävää taistelua, vaan myös arjen ja ihmissuhteiden läpäisevä bisnes.
Avioliitto kuolemaa varten
Tarinoissa kerrotaan nuorista, laskelmoivista naisista, jotka hyödyntävät Putinin hyökkäyssotaa Ukrainassa omana tulonlähteenään. Ilmiön logiikka on kylmää kyytiä.
Ensin etsitään haavoittuvainen mies: sellainen, joka ei ole koskaan ollut parisuhteessa, tai joka kärsii päihderiippuvuudesta, köyhyydestä tai ulkopuolisuuden tunteesta. Mies vietellään, ja solmitaan pikaiset häät – Venäjällä avioliiton voi saada virallisesti voimaan erittäin nopeasti, jopa saman päivän aikana.
Lue myös: Mila Kunis: "Romanssimme tuli kaikille yllätyksenä"
Seuraavaksi tuore aviomies painostetaan rintamalle. Lupaukset sankaruudesta, säännöllisestä palkasta ja arvostuksesta, joka sinulta on aina puuttunut toimivat syöttinä. Monelle miehelle sota näyttäytyy ainoana keinona saavuttaa yhteiskunnallista hyväksyntää ja edes jonkinlaista taloudellista turvaa.
Jos mies kaatuu rintamalla, valtio maksaa huomattavan kertakorvauksen – tarinoissa puhutaan kymmeniin tuhansiin dollareihin yltävistä summista. Lisäksi leski perii hänen palkkansa ja etuutensa sekä mahdollisen omistusasunnon. Sota muuttuu oikotieksi taloudelliseen turvaan – ei kaatuneelle, vaan hengissä olevalle puolisolle.
Arkkurahat asuntomarkkinoille
Ilmiö nousi otsikoihin räikeimmin, kun eräs kiinteistönvälittäjä jäi kiinni neuvomassa naisasiakkaitaan käyttämään juuri tätä kaavaa. Kuolemanjälkeiset etuudet hän esitteli yksinkertaisesti asuntokaupan logiikkana: etsit sotaan lähtevän miehen, menet hänen kanssaan naimisiin, odotat – ja käytät leskenkorvaukset asunnon käsirahana.
Ajatus, että avioliitto nimenomaan kuolemaa varten on osa asuntomarkkinoiden arkea, on järkyttänyt monia. Se muuttaa surun taloudelliseksi instrumentiksi, tavalliseksi riviksi laskentataulukossa.
Lue myös: BBC: Georgian poliisi käytti mielenosoittajiin kemikaalia, jonka käyttö lopetettiin jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen
On helppo kauhistella yksittäisen kiinteistönvälittäjän kyynisyyttä tai niiden naisten moraalia, jotka tarinoiden mukaan järjestävät elämänsä tällaisen strategian varaan. Todellinen kysymys on kuitenkin toinen: millainen yhteiskunta synnyttää ylipäätään tällaisen ekosysteemin?
Korostan, että moraaliset arviot ja toiminnan tuomitsemiset eivät ole omiani, vaan nostoja venäläisestä keskustelusta ja mediasta.
Duuman reaktio: kuka on aito leski?
Kun tarinat “mustista leskistä” ovat levinneet, Venäjän duuman lainsäätäjät ovat joutuneet reagoimaan. Yksi esillä ollut ajatus on, että kuolemanjälkeisiä etuuksia maksettaisiin vain puolisoille, jotka ovat olleet naimisissa vähintään vuoden. Taustalla on pelko fiktiivisistä avioliitoista ja kylmästä spekulaatiosta kuolemalla.
Mutta ongelma on syvempi: miten erottaa ahne kullankaivaja aidosta leskestä? Jokainen kiristys osuisi myös niihin, jotka ovat oikeasti menettäneet puolisonsa. Valtio joutuu valitsemaan, rankaiseeko se opportunisteja vai rankaiseeko se aitoa surua.
Lue myös: Venäläiselle kryptohuijarille kävi köpelösti
Samaan aikaan käytännön tasolla käydään riitoja siitä, kuka ylipäätään on “oikea” leski – virallinen puoliso, jonka kanssa mies oli kirjoilla, vai rakastajatar, jonka kanssa hän oikeasti eli viimeiset vuotensa. Suru muuttuu juridiseksi kiistaksi, jossa ihmiselämä arvotetaan virkatodistusten ja sopimusten kautta.
Kun surusta tulee valuuttaa
Kun valtio rakentaa kansallisen identiteettinsä kuoleman, uhrauksen ja kieltämisen varaan, ihmiset oppivat näkemään toistensa elämänarvon vain lukuina: palkkana, etuutena, käsirahana. Surusta tulee valuuttaa.
Venäjän tapauksessa tämä näkyy siinä, miten sotilaan kuolemasta maksettavat korvaukset muodostavat kokonaisen talouslogiikan – eivät vain yksittäisen perheen, vaan kokonaisen yhteiskunnan tasolla. Palkkiot sodassa kuolleista sotilaista kilpailevat asuntolainojen, palkkojen ja sosiaalietuuksien kanssa ihmisten päätöksenteossa.
“Mustat lesket” ovat tästä logiikasta äärimmäinen ja provosoiva kuva: hahmo, johon voidaan heijastaa yhteiskunnan pelkoja ja katkeruutta. Heistä on helppo tehdä moraalinen hirviö, koska silloin huomion voi kääntää pois valtiosta, joka on hinnoitellut kuoleman alun perin.
Varoitusmerkki myös muille
Venäjän tarina mustista leskistä ei ole pelkkä kuriositeetti autoritaarisen järjestelmän varjoista. Se on varoitus siitä, mitä tapahtuu, kun mikä tahansa hallinto tekee sodasta, kuolemasta ja korruptiosta kansallisen projektinsa.
Kun kuolema muuttuu liiketoiminnaksi, mätä ei jää rintamalinjoille. Se leviää koteihin, ihmissuhteisiin, markkinoille. Se muuttaa surun teollisuudeksi ja rakkauden harsomaiseksi, mustaksi sopimukseksi.
Se on kuva yhteiskunnasta, jossa ihmiselämä on menettänyt pyhyytensä ja jossa suru on hinnoiteltu. Siinä vaiheessa ei ole kyse enää vain sodasta, vaan moraalisesta romahduksesta, joka syövyttää kaiken ympärillään.