
Petoksesta tuomittu venäläinen kryptohuijari Roman Novak ja hänen vaimonsa Anna löytyivät murhattuina Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa lokakuun alussa.
Pariskunta katosi 2. lokakuuta matkalla Hattan vuoristoalueella, jonne heidät oli houkuteltu rikollisten toimesta tekeytymällä sijoittajiksi.
Dubain poliisi löysi heidän jäännöksensä laajassa etsinnässä syrjäiseltä autiomaakaistaleelta.
Venäläistutkijoiden mukaan sieppaajien tavoitteena oli päästä käsiksi Novakin hallinnoimiin kryptovaroihin, joiden arvo oli arviolta 380 miljoonaa puntaa. Kun rikolliset eivät onnistuneet saamaan kryptolompakoita avattua, pariskunta surmattiin. Ruumista yritettiin hävittää kemikaaleilla ja levittämällä jäännöksiä useisiin paikkoihin.

Venäjällä on pidätetty kolme miestä, jotka palasivat Arabiemiirikunnista pian katoamisen jälkeen. Kaksi heistä on tunnustanut osallisuutensa, yksi kiistää syytteet. Tutkinta jatkuu sekä Venäjällä että emiraateissa.
Novak oli ennen katoamistaan tutkinnan kohteena 38 miljoonan punnan kryptopetosepäilystä. Hänet tuomittiin vuonna 2020 Venäjällä laajamittaisesta petoksesta, mutta jatkoi toimintaansa Dubaissa Fintopio-nimisen kryptosovelluksen kautta.

"Pelaa tyhmiä pelejä, voita tyhmiä palkintoja"
Vaikka tapaus on poikkeuksellisen brutaali, on hyvä muistaa, että Roman Novak oli itsekin petoksesta tuomittu kryptohuijari. Useat lähteet kuvaavat häntä suoraan _convicted crypto fraudster / scammer_iksi.
Kun rakentaa omaisuutensa hämäriin kryptokuvioihin, rikollisiin verkostoihin ja riskialttiisiin peleihin, lopputulos on harvoin kaunis - varsinkin jos huijaa vääriä ihmisiä.





