Wildlife Helsinki tarjoilee toukokuun lopussa rytmimusiikkia ja katutaidetta

Tapahtumapaikkoina Tavastia, The Circus, mbar ja Lasipalatsinaukion taidekontti.

Capleton tuo joukkonsa Helsinkiin.
Capleton tuo joukkonsa Helsinkiin.

Rytmimusiikkia ja katutaidetta monimuotoisesti yhdistelevä kolmipäiväinen Wildlife Helsinki-festivaali järjestetään toukokuussa 24.-26. toukokuuta neljättä kertaa. Festivaalin tapahtumapaikkoina toimivat Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevat Tavastia-klubi, The Circus ja mbar. Tänä vuonna ohjelmaa on tarjolla myös Lasipalatsinaukion taidekontilla festariviikon ajan.

Tavastia-klubin esiintyjäkaarti on saanut hienon lisäyksen, kun perjantaina 24. toukokuuta lavalle astuu espanjalainen artisti Niño. Uransa alussa Niño yhdistettiin hip hopiin, mutta hän käänsi suunnan päälaelleen kehittämällä musiikkiansa jatkuvasti, tuoden mukaan elementtejä muun muassa dubstepista, R&B:sta, sekä funkista. Hänen tuotantoaan ovat julkaisseet mm. Pendrive, Dodpop, Myor, Galleta Records ja Donky Pitch. Tavastia-klubin aiemmin julkaistu esiintyjälista kattaa pääesiintyjän viittaa kantavan, Saksasta saapuvan Jahtari-tallin livekokoonpanon. Kotimaisia artisteja edustavat Levon Zoltar ft Jodarok, juuri komean debyyttilevynsä julkaissut Sarah Kivi & Non-Orchestra sekä Kari Tapiiri.

Lauantaina 25. toukokuuta luvassa on näillä leveyspiireillä erittäin harvinainen esiintyminen, kun The Circuksen lavalle nousee ainutlaatuinen reggaelegenda Capleton & The Prophecy Band. Ensimmäistä kertaa Helsingissä nähtävä Capleton päättää kevään 2013 maailmankiertueen, eikä artistin esiintyminen varmasti jätä ketään kylmäksi. Capletonia lämmittelemässä ovat Komposti Sound ja 4Ward Squad. Loppuillan jatkoille Circukseen pääsee kymmenellä eurolla, jolloin paikalla viihdyttämässä ovat mm. Bongo Rock sekä afrobiittien ykköstallin, Club Shakalewan artistit. Visuaaleista vastaa VJ Sellekhanks.

Perjantaina 24. toukokuuta mbarin lauteille nousevat dj:t El Mono & Papa Jahmani sekä Kuja Orchestra - helsinkiläinen instrumentaalimusiikkia esittävä yhtye, jonka ilmaisussa yhdistyvät niin jazz-, reggae-, soul- ja funk-, kuin flamenco-rytmitkin. Lauantain ohjelmasta vastaavat Snoop Doggiakin lämmitellyt hiphop, funk- ja soul-painotteinen The Flamtastics feat. Stepa & Are, Super Janne, Lontoosta lähtöisin oleva artisti ja kasetti-dj Tapes, juurevaan roots-soundiin erikoistunut Van Stouter sekä pitkän linjan reggae-veteraani Jah Vice.

Mässy Skweee Sunnuntai päättää mbarin upean kattauksen perinteisellä live-marathonilla. Tuolloin esiintymisvuorossa ovat norjalainen elektronisen musiikin tuottaja ja artisti Melkeveien, tukholmalainen skweeen isä Limonious, helsinkiläinen skweee-tuottaja ja Mässy Recordings -yhtiön perustaja Spartan Lover, monista laatuprojekteista, kuten Imatran Voimasta sekä Itäväylästä tunnettu Randy Barracuda sekä skweeen perusasioiden äärellä oleva, Videovalvontaa-duossakin vaikuttava DKSTR.

Wildlife järjestää ohjelmaa festariviikon aikana myös tapahtumapaikkojen läheisyyteen sijoittuvalla Lasipalatsinaukion Taidekontilla. Maanantaina 20. toukokuuta Kontilla avataan ryhmänäyttely, jossa on esillä Wildlifen taiteilijoiden töitä. Kontti on avoinna koko festivaaliviikon ajan aamukymmenestä iltakahdeksaan. Taidenäyttelyn lisäksi kontilla järjestetään musiikin, kuvataiteen sekä tanssin ympärille keskittyviä työpajoja sekä näytöksiä. Yhtenä nostona on syytä mainita keskiviikon työpaja, jolloin kotimainen Bubblin’ Crew -tanssiryhmä järjestää yleisölle avoimen dancehall-työpajan. Kontille sekä työpajoille on vapaa pääsy.

3 kommenttia

AN79

16.5.2013 14:49

Olen nähnyt mainoksen tuosta festarista, mutten usko ehtiväni sinne, koska toukokuun lopussa on myös toinen festari, Maailma kylässä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.5.2013 13:39

Kyllähän niihin ehtii kumpaankin. Vierekkäinkin ovat.

Jakob2

19.5.2013 17:20

Maailma Kylässä-ohjelma loppuu jo klo 20:00, joten mainiosti kerkeää siitä vielä illan konsertteihin. Capleton on esiintynyt Suomessa ainoastaan isoilla festareilla aikaisemmin. Ja onhan tuolla The Circuksessa tarjolla aika hulppea muukin ohjelma..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi