Mikko Leppilampi
Suomi-filmin suuri Poika
Amis!
Haluatko duunariksi?
Viemärirotat
Kim Finnin raportti maan alta.
Yök – en sekstaa
Kun seksi maistuu pahalle.
Hitit
Mitä kulutamme seuraavaksi
Kuultua
Helsingin ravintola- ja klubiuutiset
Teatteri
Edustus-Helsingin kasvojenkohotuksesta saa hyvän käsityksen, kun vertaa Espan paraatipaikalla olevaa Teatteri-ravintolaa edeltäjäänsä Happy Daysiin. Saluunamainen Häppäri oli kasaria, Koffia ja pitsaa. Trendikäs Teatteri on monikansallista crosskitcheniä ja Moët & Chandonia….
Bridget jones: the edge of reason
Aloittelevana tekijänä tuntuu raskaalta haukkua muiden elokuvia. Nyt on kuitenkin pakko. Elokuvan juoni: Kaksi toisillensa sopivaa ihmistä kuljetetaan elokuvan alussa toisistaan erilleen, jotta heidät voitaisiin noin sadan minuutin jälkeen kuljettaa…
Alexander
Harva asettaa itselleen tietoisen tavoitteen tulla myytiksi. Näin teki Makedoniaan 356 eKr. syntynyt poika, joka kaksikymmenvuotiaana kruunattiin Makedonian kuninkaaksi isänsä kuningas Philipin salamurhan jälkeen. Oliver Stonen liki kolmetuntinen elokuva kertoo…