Beyoncé

2000-luvun popdiiva

Siitä puhe mistä puute. Eroottiset kohtaukset ovat Beyoncélle outoja, vaikkei sitä levyä kuunnellessa uskoisi.
Siitä puhe mistä puute. Eroottiset kohtaukset ovat Beyoncélle outoja, vaikkei sitä levyä kuunnellessa uskoisi.

Kun Beyoncé Knowles lähti soolouralle yli 50 miljoonaa levyä myyneestä Destiny’s Child -tyttöbändistä, moni kuvitteli neidon uran kaartuvan tiukasti alaviistoon.

Vaan toisinpa kävi. Soololevy Dangerously In Love voitti viisi Grammya ja myi yli 11 miljoonaa. Sekä levy että sen sinkku Crazy In Love olivat samanaikaisesti listaykkösinä niin USA:ssa kuin Briteissäkin. Samaan temppuun ovat pystyneet aiemmin esimerkiksi The Beatles ja Simon & Garfunkel.

Eikä tässä vielä kaikki. Beyoncé on näytellyt Austin Powers ja Kultamuna sekä Pink Panther -komedioissa, seurustelee räppäri Jay-Z:n kanssa ja hoitaa sivussa omaa House Of Deréon -vaatemallistoaan. Syyskuun alussa häneltä ilmestyy 25-vuotissynttäriensä kunniaksi toinen soololevy B’Day.

Beyoncé ottaa vastaan neljän ympäri Eurooppaa saapuneen miestoimittajan delegaation Lontoon Mandarin Oriental Hyde Park -luksushotellin kuudennen kerroksen über-renessanssin henkeen sisustetussa sviitissä. Tarjolla on vain Pepsiä, onhan poppiprinsessa toiminut kolayhtiön mannekiinina.

Päällä metalliharmaa toppi, saman sarjan lyhyt (siis todella lyhyt) housuhame ja kymmenen sentin piikkarit, joissa on läpinäkyvät korot. Hiukset ovat vallattomasti auki. Kun muiden maiden toimittajat istahtavat diskreetisti parin metrin päähän Beyoncésta, allekirjoittanut hyökkää heti kylkeen kiinni.

Oho! Näytätpä kuumalta. Mitä sinulla on päälläsi, omaa vaatemallistoasi?

"Ei. Luulen, että se on Zac Posenia. Ehkä, en tiedä. Lupaan selvittää sen ja palaan sinulle asiaan."

Hyvin alkanut haastattelu keskeytyy sveitsiläisen toimittajan kysymykseen: Miten aiot juhlia synttäreitäsi ja mikä olisi unelmien synttärilahjasi?

"Pidän synttärit parhaille ystävilleni. Lempilahjani olisi se, että syntymäpäivänäni julkaistava levy myisi hyvin."

Toivot siis lahjaksi rahaa?

"Ööh, niin. Minulle on vaikea löytää enää mitään lahjaa, koska minulla on jo niin pal... Minua on siunattu menestyksellä."

Niinpä niin. B’Dayn teko oli harvinaisen nopeaa. Nauhoitit sen kolmessa viikossa.

"Levyä edelsi Dream Girls -elokuvan kuvaukset, jotka kestivät puoli vuotta. Roolihahmoni Dinan esittäminen oli raskasta, nainen menettää omanarvontuntonsa ja elämänsä suunnan. Pää olisi hajonnut, jos en olisi saanut purkaa ahdistustani levylle. Sen takia varmaan halusin huutaa Ring The Alarm -kappaleessakin keuhkoni pellolle. Tämä oli tapa päästä roolihahmosta eroon."

Sinulla on elokuvassa hyväilykohtaus Jamie Foxxin kanssa. Jouduit kuulemma ottamaan suuteluharjoituksia. Mitä olet tehnyt poikaystäväsi Jay Z:n kanssa viimeiset pari vuotta?

"Heh, enkä joutunut! Ihme huhu. Mutta eroottiset kohtaukset olivat outoja. En ole näyttelijä, joten en ole tottunut tekemään mitä tahansa elokuvan vuoksi. Oli vaikeaa opetella näyttelemään tunnetiloja pienillä ilmeillä ja eleillä."

Deja Vú -videossa päälläsi vilahtaa yksitoista eri asua. Eikö vähempi riittäisi?

"Rakastan muotia! Idea puvuista lähti siitä, kun löysimme 1800-luvulla otettuja kuvia lousianalaisista naisista, todella elegantteja ja samalla seksikkäitä, vaikkei mitään paljastettukaan. Kuusi pukua on heti ensimmäisessä säkeistössä, joka on tehty valokuvamaiseksi."

Mekoista mieluisin oli?

"Jean Paul Gaultierin mekko, jossa heilun ympäriinsä. Vanhempani ovat luoneet hyvät suhteet muotisuunnittelijoihin, voin käyttää heidän luomuksiaan puoli vuotta ennen kuin ne tulevat yleiseen myyntiin."

Kaapit täynnä vaatteita?

"Ei, Deja Vússakin käytetyt mekot olivat lainattuja."

Eikö megatähti saa kuvausrekvisiittaa omakseen?

"Useammat niistä olivat haute couture -mekkoja. Olisin toki voinut pyytää ne itselleni, mutta en kuitenkaan olisi pitänyt niitä päälläni. Ne eivät ole lainkaan käytännöllisiä. Käytän vapaalla farkkuja ja perussandaaleja."

Vaikka olet lavalla diiva?

"Heh. Fanit haluavat nähdä diivan, se on heidän fantasiansa."

Asteikolla 1–10, kuinka paljon sinussa on diivaa?

"Hmm. Olen voimakastahtoinen nainen, mutta en mikään pokkuroija. Jos tarkoitat lavan ulkopuolella, niin korkeitaan kaksi."

Vielä siitä Zac Posenista. Beyoncé, mikset sä soita?

2 kommenttia

Atro

23.6.2007 08:52

Olen nähnyt Beyoncen elokuvassa Dreamgirls ja omistan yhden hänen levynsä. Hän on kaunis sekä ääneltään että vartaloltaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Speechless-

14.3.2010 12:51

Mäkin oon nähny Dreamgirlsin. Oon tutustunut tähän Michael Jacksonin myötä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi