unohdat että maailma on nykyään niin pieni
ja kaikki tuntuu tuntevan kaikki
et olisi missään turvassa
ja vaikka olisitkin
sulla olis pelko perseessä koko ajan
näin se vain on
unohda tuo suunnitelma
Pikavippejä myönnetään maksuhäiriöttömille 18 vuotta täyttäneille suomen kansalaisille joilla vakituinen osoite ja julkinen puhelinnumero. Se siitä sitten, nyt takas sinne ojaan ranen ja hessun kanssa että pääsee muutkin kirjaston konetta käyttämään.
Muista ajaa myös orwellin silmiin keskisormi pystyssä ylinopeutta ennen lähtöäsi. Ja aina kun näet liikenteessä poliisin, aja viereen, näytä sormea ja haasta ne kilpa-ajoon. Vaikka häviätkin, ei tarvitse maksaa sakkoja, kun elät lopun ikäsi ulkomailla niillä tonnin pikavipeillä.
Off topic, mutta laittaako ihmiset pilallaan iäkseen esim. 92, vai tarkoittavatko syntymävuotta? Vai kuinka paljon täällä näitä 80 ja 90-vuotiaita on :D
Tosiaan, kertoo jo jonkun verran älystä kun laittaa iäkseen syntymävuoden. Ja Korso on mainettaan parempi paikka, ei siellä mitään erikoista ole verrattuna muihin paikkoihin. Ja huomatkaa että Korsoon kuuluu esim. kulomäki, mikkola, lepäkorpi, metsola jne jne. Läski on puhunut.
Vantaalla asuu myös ihanin tyttö, jonka olen vuosiin tavannut. Kohta olen jo kuukauden häntä miettinyt. En kyllä haluaisi, mutta olen voimaton tämän vallan edessä. Huoh. Voisin tältä istumalta pinkaista lentoon ja hillittömään poljentaan, jos tietäisin suunnan mihin mennä. Haikeena haaveeni ympäröivät minua kuin jokin maaginen aura. Muistoiksi taitaa silti jäädä vain etunimensä, valloittava kokonaisuutensa, tuoksunsa, ja vain se yksi halaus.
Kiitos silti hänelle että toi poikani kotiin pimeydestä vaeltelemasta. Tiedän taas mitä polkua tallailla.
Muista ensin ottaa niitä velkoja ja maksaa takas, niin sitten seuraavalla kerralla ne lainaa jo vähän enemmän. Ja luottokorttifirmat antaa vähän isompii vippejä. Puhumattakaan pankkilainoista. Ongelma onkin sitten siinä että paikalta livistäminen on petos! Vissiin riippuu summista, mutta jos saat tarpeeksi rahaa revittyä kasaan, niin voi olla että joudut pakenemaan maahan josta ei ole luovutussopimusta. Eli käytännössä maahan tyyliin Marokko. Joudut kantamaan rahojasi käteisenä tai kultana mukanasi koska et voi luotta rahalaitoksiin ja pankkitili voidaan aina jäädyttää. Lisäksi voin kertoa kaverista joka jäi 10 vuoden vastaavan paon jälkeen kiinni, vietyään suomalaisesta pankista miljoonia 1980 luvulla. Kaverilla oli useita eri maiden passeja eri nimillä ja naama muutettu plastiikkakirurgilla, mutta silti pankkien omat tutkimukset lopulta saivat hänet kiinni. Kumma kyllä kaveri luovutti suosiolla jemmaamansa rahat takaisin pankille. Taisi olla paikallinen poliisi hyvä taivuttelemaan;)
joo, ensin maksaa pari ekaa vippiä takaisin ja sit saa isompia summia. pikavippiluottoja myöntää nykyään kymmenet eri firmat, netistä löytyy kaikki tietenkin. lisäksi kaikki rahoituslaitokset ja ellos, halens ym. kokemusta on, tein just niin muutama vuosi sitten, ei mitään ongelmaa. pankkitiliä ei jäädytetty, sain helposti n. 15 000e parissa vuorokaudessa. alle viikossa tuli isommat luotot tilille. ei petossyytettä, ei mitään. vain tolkuton velka ulosotossa, mutta tietoisesti tein kaiken. kävin ulkomaillakin, ei ongelmia rajoilla. elämäntilanne oli mikä oli. siitä on turha vittuilla. my life.
Otin opintolainaa 6000 euroa. Käytin ne juhlimiseen ja ulkomaanmatkoihin. Nyt on velka ulosotossa mutta minun ei tarvitse maksaa senttiäkään takaisin, koska teen osa-aikatyötä ja palkka on 600 euroa kuukaudessa. Asumistukea ja toimeentulotukea saan myös. Ulosottomies ei voi periä minulta velkaa takaisin, koska lain mukaan velalliselle pitää jäädä joka kuukausi käteen "suojaosuus" (joka on lain mukaan reilut 600e/kk). Asumistukea ei voida ulosmitata eikä toimeentulotukea myöskään.
En yhtään kadu että otin opintolainan. Se oli helppo rahaa jota ei tarvitse maksaa takaisin koskaan.
Aivan käsittämätön ajatus tuo kirjoittamasi juttu. Miten ikinä aiot hankkia mitään suurempaa, autoa, asuntoa? Entä kun saat lapsia? Meenasitko maksaa 700e päivähoitopaikan ja ostaa ruoat tuolla 600 eurolla? Vähän kaukonäköisyyttä näihin hommiin.
Eipä taida moni paukapää tietää sitä, että opintolaina on täysin eri juttu kuin vippilaina tai asuntolaina. Opintolaina vanhenee lopullisesti 15 vuoden kuluttua.
Kun ottaa lainan sopivan aikaisin (18 vuoden ikäisenä lukiolaisena) ja pistää koko summan sileäksi, niin olet VELATON jo kolmekymppisenä. Kun velka on vanhentunut, sitä ei tarvitse maksaa takaisin vaikka kävisit kokopäivätöissä ja ansaitsisit kymmenentuhatta euroa kuukaudessa.
Mitäpäs jos joskus lukisitte ne KELAn paperit ihan oikeasti läpi niin tietäisitte, kuinka helppoa rahaa tuo opintolaina on.
34 kommenttia
Anonyymi
22.7.2012 21:22
Sairaan hyvä idea, esim jollain tonnilla elät loppuelämäsi pultsarina ulkomailla ihan yhtä hyvin kun nytkin!
Anonyymi
22.7.2012 23:05
vai että menee korsossa taas lujaa?
Anonyymi
23.7.2012 10:12
Samixii
Anonyymi
23.7.2012 11:16
Oletkohan koskaan saanut esm pillua..??!?
Anonyymi
23.7.2012 14:15
Hyvä, tervemenoa!
Anonyymi
23.7.2012 15:48
Joo, huippua. Mees nyt kakalle ja muista pyyhkiä.
Anonyymi
23.7.2012 19:16
unohdat että maailma on nykyään niin pieni
ja kaikki tuntuu tuntevan kaikki
et olisi missään turvassa
ja vaikka olisitkin
sulla olis pelko perseessä koko ajan
näin se vain on
unohda tuo suunnitelma
Anonyymi
23.7.2012 20:43
Pitäisköhän tälle lainata toinenkin airo?
Anonyymi
23.7.2012 21:53
kyl korsolaiset on tyhmiä
Anonyymi
24.7.2012 10:07
Pikavippejä myönnetään maksuhäiriöttömille 18 vuotta täyttäneille suomen kansalaisille joilla vakituinen osoite ja julkinen puhelinnumero. Se siitä sitten, nyt takas sinne ojaan ranen ja hessun kanssa että pääsee muutkin kirjaston konetta käyttämään.
Anonyymi
24.7.2012 10:15
Onko noin synkkää Forumin mäkissä?
Anonyymi
24.7.2012 21:48
pikavippeinä et saa kasaan paljon rahaa. unohda siis koko juttu.
Anonyymi
25.7.2012 02:05
Köyhä!!
Anonyymi
25.7.2012 02:44
Olipas vammaisia kommentteja. Oletteko kaikki jotenkin älyllisesti kehitysvammaisia ja huonoja roskia?
Anonyymi
25.7.2012 07:59
^ Joo, on se ihme. Täältä kun tavallisesti saa niin älyllisiä kommentteja.
Anonyymi
25.7.2012 14:48
Joo ota se 2* 400€ (ellos ja vitus.fi).
Ja lennä paratiisisaarille vitun urpo...
Anonyymi
25.7.2012 14:52
Mä aattelin tänään ottaa pikavipin, käydä huorissa ja vetää kännit. Mietin sitten selvittyäni, miten maksan sen takaisin.
T. Köyhä juoppo
Anonyymi
26.7.2012 19:21
Joko ehdit tuhlata?
Anonyymi
27.7.2012 23:24
38v.? Oikeesti?
Anonyymi
28.7.2012 14:21
Joko se lähti?
Anonyymi
29.7.2012 21:42
Muista ajaa myös orwellin silmiin keskisormi pystyssä ylinopeutta ennen lähtöäsi. Ja aina kun näet liikenteessä poliisin, aja viereen, näytä sormea ja haasta ne kilpa-ajoon. Vaikka häviätkin, ei tarvitse maksaa sakkoja, kun elät lopun ikäsi ulkomailla niillä tonnin pikavipeillä.
Anonyymi
30.7.2012 07:46
Pyllyn tarjoamisella maksat helposti takaisin pikavippivelkasi.
Anonyymi
30.7.2012 22:13
Off topic, mutta laittaako ihmiset pilallaan iäkseen esim. 92, vai tarkoittavatko syntymävuotta? Vai kuinka paljon täällä näitä 80 ja 90-vuotiaita on :D
Anonyymi
31.7.2012 12:02
Tosiaan, kertoo jo jonkun verran älystä kun laittaa iäkseen syntymävuoden. Ja Korso on mainettaan parempi paikka, ei siellä mitään erikoista ole verrattuna muihin paikkoihin. Ja huomatkaa että Korsoon kuuluu esim. kulomäki, mikkola, lepäkorpi, metsola jne jne. Läski on puhunut.
Anonyymi
31.7.2012 13:02
Hyvä suunnitelma kunhan vaa saa tarpeeks lainaa jota et kyllä tule saamaan mitenkään.
Anonyymi
31.7.2012 13:14
Vantaalla asuu myös ihanin tyttö, jonka olen vuosiin tavannut. Kohta olen jo kuukauden häntä miettinyt. En kyllä haluaisi, mutta olen voimaton tämän vallan edessä. Huoh. Voisin tältä istumalta pinkaista lentoon ja hillittömään poljentaan, jos tietäisin suunnan mihin mennä. Haikeena haaveeni ympäröivät minua kuin jokin maaginen aura. Muistoiksi taitaa silti jäädä vain etunimensä, valloittava kokonaisuutensa, tuoksunsa, ja vain se yksi halaus.
Kiitos silti hänelle että toi poikani kotiin pimeydestä vaeltelemasta. Tiedän taas mitä polkua tallailla.
Anonyymi
1.8.2012 08:17
Korso rulez..
Anonyymi
2.8.2012 10:26
Hyvä idea, oot neropatti!!
Anonyymi
2.8.2012 14:45
Muista ensin ottaa niitä velkoja ja maksaa takas, niin sitten seuraavalla kerralla ne lainaa jo vähän enemmän. Ja luottokorttifirmat antaa vähän isompii vippejä. Puhumattakaan pankkilainoista. Ongelma onkin sitten siinä että paikalta livistäminen on petos! Vissiin riippuu summista, mutta jos saat tarpeeksi rahaa revittyä kasaan, niin voi olla että joudut pakenemaan maahan josta ei ole luovutussopimusta. Eli käytännössä maahan tyyliin Marokko. Joudut kantamaan rahojasi käteisenä tai kultana mukanasi koska et voi luotta rahalaitoksiin ja pankkitili voidaan aina jäädyttää. Lisäksi voin kertoa kaverista joka jäi 10 vuoden vastaavan paon jälkeen kiinni, vietyään suomalaisesta pankista miljoonia 1980 luvulla. Kaverilla oli useita eri maiden passeja eri nimillä ja naama muutettu plastiikkakirurgilla, mutta silti pankkien omat tutkimukset lopulta saivat hänet kiinni. Kumma kyllä kaveri luovutti suosiolla jemmaamansa rahat takaisin pankille. Taisi olla paikallinen poliisi hyvä taivuttelemaan;)
Anonyymi
8.8.2012 21:01
joo, ensin maksaa pari ekaa vippiä takaisin ja sit saa isompia summia. pikavippiluottoja myöntää nykyään kymmenet eri firmat, netistä löytyy kaikki tietenkin. lisäksi kaikki rahoituslaitokset ja ellos, halens ym. kokemusta on, tein just niin muutama vuosi sitten, ei mitään ongelmaa. pankkitiliä ei jäädytetty, sain helposti n. 15 000e parissa vuorokaudessa. alle viikossa tuli isommat luotot tilille. ei petossyytettä, ei mitään. vain tolkuton velka ulosotossa, mutta tietoisesti tein kaiken. kävin ulkomaillakin, ei ongelmia rajoilla. elämäntilanne oli mikä oli. siitä on turha vittuilla. my life.
Anonyymi
16.8.2012 19:59
Tosi on.
Anonyymi
15.9.2012 01:20
Otin opintolainaa 6000 euroa. Käytin ne juhlimiseen ja ulkomaanmatkoihin. Nyt on velka ulosotossa mutta minun ei tarvitse maksaa senttiäkään takaisin, koska teen osa-aikatyötä ja palkka on 600 euroa kuukaudessa. Asumistukea ja toimeentulotukea saan myös. Ulosottomies ei voi periä minulta velkaa takaisin, koska lain mukaan velalliselle pitää jäädä joka kuukausi käteen "suojaosuus" (joka on lain mukaan reilut 600e/kk). Asumistukea ei voida ulosmitata eikä toimeentulotukea myöskään.
En yhtään kadu että otin opintolainan. Se oli helppo rahaa jota ei tarvitse maksaa takaisin koskaan.
Anonyymi
19.9.2012 10:33
Aivan käsittämätön ajatus tuo kirjoittamasi juttu. Miten ikinä aiot hankkia mitään suurempaa, autoa, asuntoa? Entä kun saat lapsia? Meenasitko maksaa 700e päivähoitopaikan ja ostaa ruoat tuolla 600 eurolla? Vähän kaukonäköisyyttä näihin hommiin.
Anonyymi
30.9.2012 23:05