Annoin elämäni...
Annoin elämäni rakkauden lähteä pois ilman, että kerroin tunteistani rehellisesti. Miksi hitossa en uskaltanut paljastaa sisimpääni, vaan juoksin karkuun? Pahinta: mieskin rakastaa minua. Ja ikävöi, näin olen kuullut. Mutta koska olen tälläinen saakelin jurnukka, niin en saa hypättyä junaan tai edes avattua mesee, että saisin häneen yhteyden. Hoen itselleni, että tämäkin oli taas vaan näitä mun ihastuksia, tulee ja menee, mut entä jos mä ikävöin sitä vielä kymmenen vuoden päästäkin? Voi paska.
13 kommenttia
Anonyymi
18.1.2007 18:40
Samanlainen tilanne oli mulla noin viisi vuotta sitten ja vieläkin harmittaa melkein päivittäin, kun en saanut suutani auki.
Tsemppiä sulle! Toivottavasti saat kerättyä rohkeutta, soitat/menet tapaamaan tätä miestä heti huomenna ja avaudut hänelle.
Anonyymi
18.1.2007 18:51
Älä kuse omiin muroihin...mä tein niin ja edelleen nuijii. Ota yhteys ja kerro mikä humpan juoni...muuten kaduttaa kauan.
Anonyymi
18.1.2007 20:25
Kuinka dorka sitä voikaan olla??!! Ootko tosissas...
Anonyymi
18.1.2007 20:46
Mä en tajua. En vain tajua. Sori.
Anonyymi
18.1.2007 22:27
Hmm. Pitäiskö sut sit nukuttaa ja raahata kotiin, jos joku mielii sut omakseen saada?? Jos jo tiedät, että se rakastaa ja ikävöi sua, ja saat siihen yhteyden vaikka mesellä, niin voiko helpommaksi enää mennä??
Anonyymi
18.1.2007 22:38
Miksi noin menit tekemään, siis tekemättä jättämään? Jos tiedät kerran hänen tunteistaan, niin soittoa/viestiä kehiin heti!
Elämä on tässä ja nyt sekä ainutkertainen!
Anonyymi
19.1.2007 08:58
Säälittävä häviäjä. Miten joku voi olla noin onneton ja saamaton paska.
Anonyymi
19.1.2007 09:26
Mulla oli 11-vuotiaana sama tilanne. Vieläkin vähän harmittaa. Sen jälkeen oon kyllä pannut itseni alttiiksi torjumisille. Niitäkin mahtuu elämääni, mutta loputonta harmittelua ei tarvi ainakaan kestää.
Se oli kai mun ensirakkaus silloin 11-vuotiaana. Kuulin tossa pari vuotta sitten muita reittejä, että tunne oli molemminpuoleinen. Elämähän siinä olisi varmasti tullut joka tapauksessa väliin, mutta eipä tarvitsisi jossitella, jos olisin pannut itseni alttiiksi jo tuolloin.
Opetus on kai se, että ne pakitkin ovat monin verroin parempi vaihtoehto, ja vituttavat huomattaasti lyhyemmän aikaa kuin loppuiän jossittelu.
Anonyymi
19.1.2007 11:25
naiset non näköjään paljon tylympiä tän ns. sitoutumiskammon kanssa. Miehiltä tuntuu heruvan ymmärrystä. Kun ei me kaikki naisetkaan oikein osata puhua ja pussata.
Anonyymi
19.1.2007 14:03
laitas ny vaan se mese päälle ja juttele sen ihastukses kans vaikka ihan niitä näitä ;D
Anonyymi
19.1.2007 15:34
Jos tää yhtään lohduttaa, niin voin kertoa että monella muulla on sama ongelma. Ei vaan uskalla kertoa tunteistaan, vaikka tietää että pitäis. Jotkut voi sitä ihmetellä, mutta kaikki ei vaan ole aina niin helppoa. Sille ei välttämättä itse mahda mitään, jos ei uskalla.
Anonyymi
19.1.2007 16:30
ÄÄÄÄÄÄÄLLLLLIIIIÖÖÖÖÖ!!!!!
Anonyymi
19.1.2007 17:13
TEE ASIALLE JOTAIN!!!!! Muuten kadut sitä koko loppuelämän... Ja mitä sä siinä edes häviäisit, että kerrot??!??! Jos et kerro,niin siinä häviät!