eksän veli yrittää.?

olen törmäillyt baarissa eksäni veljeen. En ole ollut eksäni kanssa tekemisissä pitkään aikaan ja erostakin on jo vuosia aikaa. Se oli sitä aikaa kun oltiin tosi nuoria. Seurustelimme jonkin aikaan. Molemmat on jatkanut elämässä ja kerennyt seurustellakki siinä välissä. Kun olen tässä lähiaikoina tutustunut paremmin hänen veljeen. (Viihteellä ja on samaa ystävä piiriä) Aluksi vain juteltiin kaikesta, heitettiin vitsiä kunnes hän alkaa yrittämään minua. Olin aika hämmentynyt tilanteesta. Yritin vähän sanoa, että jos menis jotain muuta naista yrittää, mutta hän totesi et ei haluu olla kenenkää muun kans, kun minun. Puhu, että on siitä lähtien katellut kun minut näki ensikertaa. Jotenkin olin otettu ja vihainen samaan aikaan. Tästä yrityksestä. Hän on komea, kohtelias ja mukava. Luulin, että se jäisi siihen ja menisi siltä nämä asiat ns. Humalatilan piikkiin, mutta hän on ottanut minuun senkin jälkeen aina välillä yhteyttä ja sanoo minua muruksi jne ja kyselee missä meen?hän haluaisi nähdä, olla ja jutella. En tiedä miten olla asian kanssam kauheen hämmentävä tilanne. Viihdyn hänen seurassa, mutta hänellä on välillä minuun jonkin näköinen ote. tunteeni on niin sekavat tykkään hänestä, mutta en tiedä miten hän voi olla niin ok siitä asiasta että hänen veljensä on seurustellut kanssani. Pelkään, kun on samoja ystäviä niin tulee väkisin törmättyä, että ihastun häneen. Tai no vähän on tunteita tullu, mutta sille en voi mitää. En ainakaa halua veljeksien välejä rikki. enpä varmaan asialle voi oikein mitään tehdä. Mutta haluaisin jonkun selon tähän touhuun. Miksi hän tekee niin? miksi hän muka pitää minusta? Miten minun pitäisi olla? Miksi tunnen jotain häntä kohtaa? Enkä tiedä miten tämmöiseen pitäisi reagoida. Olen ihmeellisessä sopassa tämän asian kanssa ja ei kiva.

  • @serena, 24 v nainen

Kirjoita kommentti

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi