Fantasioin usein...
Fantasioin usein nussivani rahasta keski-ikäisten lihavien miesten kanssa, vaikka tosielämässä salaa halveksunkin vähän lihavuutta, koska minusta se kertoo jotain ihmisen luonteen heikkoudesta.
Poltan toisinaan pilveä, aika harvoin kylläkin, ja veri maistuu mun mielestä helvetin hyvältä. En ikinä pettäisi poikaystävääni, mutta haluan ihan järkyttävästi yhtä paria vuotta vanhempaa uskomattoman kuumaa miestä, jonka kanssa toisinaan flirttailen. Flirttailua pitemmälle en kuitenkaan menisi.
Olen otattanut alaikäisenä laittomasti kaksi tatuointia.
Vihaan pikkulapsia, erityisesti kitiseviä pikkutyttöjä, ja kun esimerkiksi kaupungilla näen sellaisia, tunnen melkein hallitsematonta raivoa ja halua hakata heitä. Haluaisin poistattaa kohtuni, etten koskaan vahingossakaan hankkisi lasta, koska olisin varmasti ihan kammottava äiti.
Kuuntelen joskus Britney Spearsia "läpällä", mutta totuus on, että pidän oikeasti siitä musiikista.
Ala-asteella murtauduin ex-kaverini sähköpostiin ja lähettelin paskamaisia sähköposteja kaikille. Harkitsin joskus vakavasti itseni myymistä, koska kotoa piti päästä äkkiä pois eikä mistään herunut rahaa. Onneksi sain sitten vihdoin ja viimein ihan oikean työpaikan.
Mulla olisi vielä vaikka mitä tunnustettavaa, mutta en viitsiikään, koska kuulin juttua jostain typerästä rikosilmoitus-nettinapista.
Ja olen nuori, hoikka, koulussa hyvin menestyvä, pidetty ja kaunis tyttö, eli moni kakku päältä kaunis.
Olen oikeasti ihan mukava ihminen.






28 kommenttia
Anonyymi
11.5.2010 16:55
Niinpä..No osta ilmastointiteippiä ja ole onnellinen)
Anonyymi
11.5.2010 16:58
Mistäs foorumilta kopsasit?
Aiko nolo mies oot,mahtaa äitisi olla ylpeä"pojastaan",huoks..
Anonyymi
11.5.2010 18:14
Hahaha =) Ei vittu mikä pissis! No, kaikki olimme kerran nuoria...
Anonyymi
11.5.2010 18:19
Kohdun poisto voisi tosiaan olla paikallaan...
Anonyymi
11.5.2010 18:39
no voin tulla sua rahasta panee, poraan sua perseeseen maksan 20e,-
Anonyymi
11.5.2010 20:20
Ahhah, joo ja seuraava kiitos.
Anonyymi
11.5.2010 20:30
Vihaat kitiseviä pikkutyttöjä eli itseäsi. Jep jep..
Anonyymi
11.5.2010 20:32
Niin dramaattista, niin dramaattista, MUTTA ketään ei kiinosta!
Anonyymi
11.5.2010 21:53
Pissis on 18v ja hyvä koulussa. Eiköhän ne hyvät ole jo tuossa vaiheessa päässeet koulusta? Mutta kyseessähän on ääliö.
Anonyymi
12.5.2010 06:42
Voin toteuttaa unelmasi. Olen keski-ikäinen, lihava (suorastaan läski) ja suorastaan vastenmielinen mies. Jos maksat 1000 € niin voin nussia perinteisesti, 2000 € / anaalipano.
Anonyymi
12.5.2010 09:28
Oikeasti taidat olla kännissä. Fiksu et ainakaan ole, tekstin tasosta päätellem.
Anonyymi
12.5.2010 09:33
No oikeasti sinusta voi vielä tulla tosi hyvä äiti! Olet vastuuntuntoinen koska mietit kohdunpoistoa epäillessäsi kykyjä äitiyteen. Muista tämä kommentti sitten kun perustat perhettä! Ja mitä noista muista tunnustuksista... Veikkaan että 90% meistä on sinua pervompia. Opiskeluintoa!
Anonyymi
12.5.2010 12:06
Sinä olet mukava flikka, tsemppiä!
Anonyymi
12.5.2010 12:07
Oletko siiderivalas taikka lonkerolortto?
Anonyymi
12.5.2010 12:13
kenties haluat myös piiskaa?
Anonyymi
12.5.2010 12:25
Hei sun juttu rönsyilee ihan hirveesti..eli olet huono oppilas.
Anonyymi
12.5.2010 12:28
ahahahhah ei vittu mikä rapu! :D
Anonyymi
12.5.2010 14:38
Viheliäiseen vaivaasi autta ainosstaa lohtuseksi Audissani!
Anonyymi
13.5.2010 08:28
Mitä väärää ittensä myymises on, kokeile ihmees saat hyvät rahat ja käytännös ilmatteeks
Anonyymi
13.5.2010 12:16
"Nainen, 35 veilen 09:33No oikeasti sinusta voi vielä tulla tosi hyvä äiti! Olet vastuuntuntoinen koska mietit kohdunpoistoa epäillessäsi kykyjä äitiyteen. Muista tämä kommentti sitten kun perustat perhettä! Ja mitä noista muista tunnustuksista... Veikkaan että 90% meistä on sinua pervompia. Opiskeluintoa!"
paras trolli ikinä!! jos tietäisin että olet oikeasti nainen voisin vaikka nuolla vittuasi!
Anonyymi
13.5.2010 23:52
Hyvä äiti sinusta tulee, kunhan kasvat itse ensin aikuiseksi.
Anonyymi
14.5.2010 21:02
"Kuuntelen joskus Britney Spearsia "läpällä", mutta totuus on, että pidän oikeasti siitä musiikista."
Olet pahuuden ruumillistuma. :|
Anonyymi
14.5.2010 23:02
No voi typerä tyttö.. On sun elämäs niin hiton hurjaa kun olet oikein laittomasti itseäsi tatuoinut.. pikku anarkisti. Siinä ei ole mitään lakipykäliä estämässä tatuoimasta alaikäisiä, vain löyhä moraali. olet niin höpsö tytöntyllerö
Anonyymi
15.5.2010 07:38
1 Korinttolaisille 14 kohta 30, "Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta.".
Anonyymi
16.5.2010 13:09
Ymmärrät varmaan että olet itsekin ollut kitiseväm pikkutyttö? Miksi lasten yleensäkin tulisi olla aina hiljaa kun negatiiviset tunteet yllättää? Jos tunteet hyväksyttäisiin lapsillakin, ei niistä tulisi patoumia omaavia kuten sinusta tuli.
Anonyymi
16.5.2010 15:04
Teini kertoi ihan normaalista nuoruudesta.
Mihin se tunnustus jäi ???
Anonyymi
20.5.2010 15:44
Voi huoh...
Anonyymi
11.6.2010 19:20
oikeasti olet läski teiniwannabe goottityttö.