Kärsin sellaisesta...

Kärsin sellaisesta "psykologis-kroonisesta" kusihädästä. Se iskee usein kun pitäisi tehdä tai odottaa jotain, esimerkiksi autoa tankatessa, aina. Tai esimerkiksi himaan tullessa viimeisen sadan metrin matkalla.

Kerran pari vuotta sitten ollessani töistä tulossa himaan juuri viimeisen parinsadan metrin päästä kotoa iski aivan infernaalinen hätä. Oli pakko päästä kuselle johonkin! Puskia tai muita vastaavia piilopaikkoja ei ollut lähistöllä, koska kyseessä oli kaupungin keskusta. Kadun varrella oli kuitenkin kiinalainen ravintola.

Ei muuta kuin ihan törkeää haipakkaa mestaan sisään ja ravintolasalin läpi juoksujalkaa etsimään vessaa. Ne muutamat ylimääräiset sekunnit, jotka kuluivat kusikopin löytämiseen, ratkaisivat asian. Siinä vaiheessa, kun sain nykäistyä oven kiinni takanani, valui reittä pitkin jo märkä vana.

Nopeasti meisseli esiin ja loput pönttöön mutta eihän sitä paljon apua enään ollut. "Turha änkyttää, kun kusi on jo housussa".

Törkeän näköinen läikkä farkkujen oikeassa reisilahkeessa, ravintolasali täynnä jengiä, jotka varmaan ihmettelivät ryntäystäni vessaan, eikä kännykkä mukana, että olisi voinut frendin soittaa tuomaan housut. Kusinen paikka.

Vähän aika siinä sitten pyörin miettien vähiten huonoa toimintavaihtoehtoa, kunnes luulin keksineeni sen.

Otin housut pois jalasta ja laitoin ne lavuaariin. Kastelin ne läpikotaisin. Ei näkynyt läikkä enää, vaan ei niitä kauhean kiva ollut enää pukea päälle.

Siitä sitten vaan rauhallisesti kävellen pokkana salin läpi ulos ja himaan. Kyllä jengi vähän katteli mutta ei ne kyllä tainneet katseiden suunnasta päätellen, että mikä oli meininki.

Että sellaista.