Olen viime aikoina...
Olen viime aikoina ajatellut usein kuolemaa... Siis sillä tavalla, että mun joku todella läheinen ihminen kuolee, ja minä jään yksin tähän maailmaan. Todella läheinen ihminen, eli minun mies... Olen monta kertaa peloissani kuvitellut miten minulle tullaan asiasta kertomaan... "miehesi ei valitettavasti selvinny... miehesi on kuollut..."
Siinä pelossa elän jokaista päivää kun se olisi viimeinen yhteinen päivä. Sinänsä kiva juttu, osaan ottaa kaiken hyvän irti päivästä, yhdessä olosta.. eikä mua juuri kiukututa, koska pelkään, että tämä vois olla meidän viimeisiä hetkiä.
Todella rasittava pelko...
Aikaisemmin mulla oli noista kuolema jutuista aika sama... Aikaisemmin elämässäni ei ollut minun ihanaa miestä.. ja lastamme. Nyt kun elämässäni on sellaiset, pelkään aivan hirveesti että voisin menettä heidät. :(
Tiedän, että jokainen kuolee joskus.. mutta minä pelkään, että se voi tapahtua milloin hyvänsä.. Olen jatkuvan pelon uhri :((
Onko samanlaisia?
11 kommenttia
Anonyymi
9.8.2004 14:24
Eikö ole hyvä, että madot saavat jotakin syötävää ?
Anonyymi
9.8.2004 15:53
:( olipa hauska vastaus, kiitos paljon
Anonyymi
9.8.2004 16:38
Todennäköisyyden mukaan elätte vielä kauan. Tilasto-oppi voi
jo tämän kertoa. Suomalaisten elinikä on maailman korkeimpia (varsinkin naisten - 3. maailmassa). Jos pelko
on jatkuva niin silloin sinun on juteltava jonkun asiantuntijan kanssa. Elämää ei saa pelätä - eikä kuolemaakaan.
Anonyymi
9.8.2004 16:52
Sinä aikuistut, sitä se kaikki on. Enkä sano sitä helpoksi, itselläni on vieläkin jotain jäänteitä kolmen kympin kriisistä. Sitä vaan, että kuolemanpelko menee kyllä ohi.
Anonyymi
9.8.2004 20:27
On aina hyvä muistaa se, että mikään ei kestä ikuisesti.
Voit lohduttaa itseäsi sillä, että kyllä sekin päivä vielä koittaa, jolloin olette krematoriossa - tuossa helvetin maanpäällisesä vastineessa, jossa ruuminne tirisee, käristyy, hiiltyy ja lopulta häviää - ikuisiksi ajoiksi eikä koskaan enää palaa. Ja kun omaisenne ja ystävännekin ovat kuolleet, vajoatte täydelliseen unohduksen suohon, jolloin ketään ei tiedä tai ole kiinnostunut siitä, että olette joskus olleet olemassa.
Anonyymi
10.8.2004 04:19
Se voikin tapahtua koska tahansa. Sun täytyy vain oppia elämään sen tosiasian kanssa.
Anonyymi
10.8.2004 09:43
paras kaverini kuoli helmikuun lopulla ja se oli kuin maailmanloppu. puhuin hänen kanssaan vielä n. 10min ennen onnettomuutta. vieläkin ahdistaa, mutta yksi asia jolla itseasiassa LOHDUTAN itseäni on se että jonain päivänä varmasti kuolen ja ehkä taas näen rakkaan ystäväni.
Anonyymi
10.8.2004 15:32
Kiitos vastanneille...
Anonyymi
13.8.2004 09:55
Mua on rauhottanut ajatus, että elämä jatkuu jossain toisessa muodossa. Olen jopa sen (valheen?) sisäistettyäni aloittanut uuden, rajun harrastuksenkin-ja saan siitä hyvät kicksit!
Anonyymi
25.8.2004 21:56
Sä oot ihan sekasin.. Ei noin nuorena ajatella kuolemaa.
Anonyymi
12.1.2006 23:28
Pelkään aivan samoin, perheeni puolesta. Aika vaikeaa on joskus niitä ajatuksia päästään häätää, yleensä alan puuhailemaan silloin nopeasti jotain muuta.
Tuskin se tästä ikinä täysin, tämän kanssa vain täytyy oppia elämään.