Olin masentunut pitkän...
Olin masentunut pitkän aikaa. Luulen, että se alkoi joskus murrosiässä erinäisten epäonnisten huumesekoilujen kautta.
Noin viisi vuotta sitten olin pisteessä, että tuntui, kun ympärilläni olisi ollut lasia... tai jäätä, tarkoitan että tuntui, kuin kaikki äänet olisivat olleet vaimentuneita ja joskus oli vaikea saada selvää mitä ihmiset sanoivat ja en oikein nähnytkään tarkasti. Itse samaten en pystynyt puhumaan, vaan vaikka kuinka yritin, en saanut suustani sanaakaan. Saatoin itkeä tuntikausia taukoamatta ilman mitään erityistä syytä.
Sitten lähdin jotenkin kuntoutumaan, vaikka en koskaan käynytkään lääkärissä. Aluksi aloin vähentämään juomista (koska en voinut poistua kotoa enää tai varsinkaan kulkea bussipysäkin ohi, jos siinä oli ihmisiä). Sitten yhtäkkiä tavallaan uin pinnalle ja hetkittäin oloni on jopa onnellinen (en ole ajatellut itsemurhaa ainakaan kolmeen kuukauteen).
Mutta tunnustukseen. Tässä se oli. Ensimmäistä kertaa uskallan tunnustaa, että olin masentunut. Ja että olen miettinyt itsemurhaa. Melkein päivittäin siitä lähtien kun menin lukioon (tai niin ainakin muistan) viimeisiä kuukausia lukuunottamatta.
17 kommenttia
Anonyymi
7.1.2006 12:20
Hae hoitoon. Et sä tosta yksinäs selviä jos ongelma on kytenyt jo noin kauan.
Anonyymi
7.1.2006 13:18
Voimia sulle, kyllä se siitä! Muista ettet ole yksin, jos niin vain haluat!
Anonyymi
7.1.2006 16:10
Nythän sä sit oot jo voiton puolella :)
Kannattaisi kuitenkin käydä purkamassa pääkoppa asiantuntijan kanssa ihan jo senkin takia, ettei vanhat pelot ja pahat olot pilaa elämääsi.
Yllättävän moni on masentunut, sitä ei vain jotenkin ymmärrä tai halua myöntää. Eihän mitään koskaan itselle tapahdu..
Anonyymi
7.1.2006 16:46
Sama vika, kunnes tajusin ettei minulla ole mitään valittamista. Elämä ei ehkä ole täydellistä mutta kyllä paremmin menee kuin Intiassa elävillä kädettömillä ja jalattomilla kerjäläisillä. Enpä enää mieti itsaria vaan otan sen vähän ilon irti mitä tämä paska maa tarjoaa.
Anonyymi
7.1.2006 18:30
wou...toivon kaikkea hyvää sinulle. =)
Anonyymi
7.1.2006 18:46
päässä viiraa jos noin kauan masentaa ilman mitään järkevää syytä. Get a grip ja mee hoitoon tai sit vaa katso peiliin.
Anonyymi
7.1.2006 19:21
onneks tunnustit itelles ennen kun yritit itsemurhaa!
Itse yritin ja vasta sen jälkeen on alkanut kuntoutuminen. Ensin 6kk sairaalahoidossa, siitä aikaa nyt 2v. Käyn edelleen 2krt viikossa terapiassa ja syön lääkkeitä.
Itsellä on aikaa vielä paljon jäljellä siihen että olen täysin kuunnossa, mutta tsemppaan itseäni jaksamaan!
Kaikkea hyvää sulle ja paljon voimaa eteenpäin jatkamiseen! Kuulostaa kornilta, mut kyllä se siitä:)
Anonyymi
7.1.2006 21:28
Tutulta kuulostaa sun juttus; itsekin sairastin masennusta monia vuosia itse oikein ymmärtämättä asiaa, ennenkuin vajaa vuosi sitten tulin pisteeseen että jotain on tapahduttava tai se on oikeasti menoa. Söin lääkkeitä jonkin aikaa ja Kelan tuella olen käynyt kahdesti viikossa psykoterapeutin luona purkamassa pahoja juttuja: väkivaltaa, kuolemaa, pelkoja...
Olin siis samassa tilanteessa kuin sinä, kotiovesta ulos astuminen edes ruokakaupassa käydäkseni tuntui todella ylivoimaiselta, mutta nykyään opiskelen ja käyn juhlimassa, olen ihmisten parissa ja nautin elämästä.
Todella hienoa että olet saanut repäistyä itsesi lamaannuksesta ja pystyt näkemään missä menet, kannattaa kuitenkin käydä juttelemassa jonkun kanssa ettei vanhat haamut palaa myöhemmin kummittelemaan. Eikä niitä lääkkeitäkään kannata turhaan pelätä, ainakin itselleni niistä oli korvaamaton apu niinä rankimpina kuukausina ja uskon että ne mahdollisti paranemisen alkamisen. Voimia!
Anonyymi
7.1.2006 23:59
^ vittu ne lääkkeet on huijausta. oon kokeillut monia eikä mitään vastetta ole ollut. luin juuri artikkelinkin, jossa sanottiin, että lääkkeet auttaa vain 20% potilaista. useat paranee lääkkeen avulla, vain koska uskovat sen auttavan, eli olisi sama vaikka söisi placeboa. kannattaa kokeilla vaikka e-epaa, se kuulema auttaa oikeasti.
Anonyymi
8.1.2006 19:02
Epäonninen huumesekoilu = ei lähdekään nirri pois?
Anonyymi
8.1.2006 19:43
Mäkin elin noin puolitoista vuotta vaihtelevassa masennuksessa, tuli itkukohtauksia ihan mitättömistä syistä, eristäydyin huomaamattani ihmisistä ja ajattelin jopa sitä kuolemaa...
Jotenkin mä sit aloin saada taas elämästä kiinni ja nyt taas vaihteeks menee hyvin :)
Eli voimia sulle, hyvä että tunnustit jutun ihan ites takia
Anonyymi
8.1.2006 19:49
Kuulostaa rankalta. 15 vuotta kestänyt depis? Huh! Hyvä jos alkaa valoa näkyä. Toivon sulle kaikkea hyvää ja voimia.
Anonyymi
8.1.2006 20:40
Mäkin istun nykyään vaan himassa ja en tykkää mennä ulos paitsi pakosta.Viikonloput menee dokatessa koska kännissä voi mennä jonnekin.Taustalla on paljon syitä josta johtuu.
Itsarii on joskus kelannut mutta kun siitä ei sitten ole paluuta niin se ei kannata!!
No mut tää on tällästa ja välillä menee paremmin
Tsemppii vaan tän tunnustuksen kirjottaneelle ja todella hyvä et olo alkaa helpottuu ilman lääkitystä kun kuulemma niihinkin jää koukkuun!
Anonyymi
9.1.2006 16:15
Kun paeten pahaa oloa ja ahdistusta tuhoaa aivokemiansa tasapainoa, siitä toipuminen vie oman aikansa.
Tärkeää on tunnistaa omat mielialansa ja sen mikä niitä nostaa - tai jopa tekee onnelliseksi. Kohtele itseäsi hyvin.
Anonyymi
13.1.2006 14:00
Jos oot päivittäin miettinyt itsemurhaa 15 vuoden ajan etkä ole vielä tehnyt sitä, et tule tekemäänkään.
Anonyymi
16.1.2006 12:32
MENE LÄÄKÄRIIN!! Mene SUORAAN lääkäriin kulkematta lähtöruudun kautta!! Sieltälöytyy apua..Löytyi minullekkin!!!
Anonyymi
17.1.2006 01:14
Upea selviytymistarina. Kävisipä minullekin noin.