Tapahtui about viis...
Tapahtui about viis vuotta sitten:
Olin silloisen avopuolison kanssa baarissa, josta lähdin muita aikaisemmin kotiin. Matkalla poikkesin vielä yhdelle bisselle steissin lähellä sijaitsevaan kapakkaan. Istuessani baaritiskillä luokseni tuli kimma, joka sanaakaan sanomatta alkoi hieroa itseään mua vasten, eikä hän yhtään pistänyt pahitteeksi, kun laitoin käteni hänen jalkoväliinsä. Baarimikot alkoi kattoon meitä oudosti, joten oli pakko siirtyä jonnekin tiskiltä. Baarin vessa oli varattu ja täynnä väkeä, joten päädyttiin lopulta silloin steissillä sijainneeseen finnairin toimiston eteen, jossa panin tätä kimmaa tissien väliin ja lopulta hän vielä otti suihin. Kiitokseksi moisesta tulin tän kimman bleiserille....
No, tässä vaiheessa mulle palas järki päähän(?), joten sanoin tytölle käyväni kusella läheisen rakennustyömaan aidan takana. Aidan taakse päästyäni pinkaisin karkuun ja juoksin lasipalatsin taksiasemalle, josta otin cabin himaan.
Kaiken muun lisäksi, outoa siinä jutussa oli se, et se kimma ei sanonut sanaakaan, paitsi "mitä", jota hän toisteli about 10 kertaa. Aamulla kun heräsin silloisen sippani vierestä, oli kyllä saatanan vaikee summata, et mitä vi**ua edellisenä iltana oikein oli tapahtunut...






11 kommenttia
Anonyymi
26.4.2004 12:17
ihan hyvä!!! .....jo noin fantasianakin....
Anonyymi
26.4.2004 15:14
kuka tota uskoo?
Anonyymi
26.4.2004 16:34
Sä kuulostat tosi kiihottavalta mieheltä..
Anonyymi
26.4.2004 16:34
Mä haluisin että mulla olisi niin isot tissit, että niiden väliin voisi nussia. Nyt ei voi.
Anonyymi
26.4.2004 19:03
Katkelma Jallun kesäunelmista?
Anonyymi
27.4.2004 21:58
Mitä? Mitä? Mitä? Mitä? Mitä? Mitä? Mitä? Mitä? Mitä? Mitä?
Anonyymi
28.4.2004 00:17
Salee.. PAH!
Anonyymi
28.4.2004 07:50
Tiedän "tytön" on oikeasti she-male ja antaa just noin.Alakerrassa onkin sitten pyssy minkä upottaa perseeseesi innoissaan.Varo sitä lutkaa
Anonyymi
28.4.2004 09:28
mitä?steissil. mitä? bissel. mitä? cabil.joo. ei mítään
Anonyymi
30.4.2004 14:59
ammatti-immeiselle teit oharit. No, tuli halvemmaksi...
Anonyymi
4.5.2004 22:39
kirjoittajan kommentit kommentteihin:
Heh, kuten kirjoitin, niin olipahan "seikkailu". Totta joka sana, mutta uskokoon ken tahtoo, viihdykettä lukijoille tää vaan on.... Mut hymy huulilla tota iltaa muistelen...