Työmatkalla ollessani...

Työmatkalla ollessani istuskelin hotellin ravintolassa yksin oluella. Aivan viattomasti aloimme erään naisen kanssa juttelemaan. Noin tunnin jutustelun jälkeen nainen kertoi, että hänellä on huoneessaan sauna lämpimänä ja pyysi minua saunaan ja yömyssylle. Suostuin vaikka naimisissa olenkin. Saunan lauteilla jatkoimme keskustelua, keskustelun aiheet olivat aivan yleismaallista maailman tilannetta ja politiikkaa. Sitten yllättäen nainen kysyi lupaa voiko hän tehdä pienemmän tarpeensa pesuhuoneen puolella lattiakaivoon, jotta voitaisiin samalla jatkaa keskustelua. En ehtinyt oikeastaan edes vastata kun hän istui pesujakkaralla hajareisin minuun päin ja alkoi "laskea vettä". Näky oli meikäläisen mielestä sen verran rietas, että väkisin alkoi ottaa eteen niin perkuleesti. Nainen huomasi tämän ja alkoi hyväillä itseään ja kehotti minua tekemään samoin. Siinä sitten masturboimme yhdessätuumin, minä lauteilla ja hän pesuhuoneen puolella Kertaakaan emme koskeneet toisiimme ja silti jälkikäteen ajatellen ainakin itsellä tyydytys oli monin verroin parempi kuin usein seksin jälkeen. En varsinaisesti kadu tapahtunutta, eikä sataprosenttisesti ole edes petturi olo vaikka naimisissa olenkin. Jokin syyllisyys kyllä takaraivossa kolkuttaa ja olenkin miettinyt, että petinkö oikeastaan vaimoani, koska enhän ole koskenut vieraaseen millään tavalla.

  • 31 v mies

24 kommenttia

Anonyymi

4.4.2012 16:03

Reino, hae nyt vaan ne kesärenkaat kellarista, äläkä täällä satuile.

Anonyymi

4.4.2012 16:04

Kiihottaisko sua, jos keikuttaisin peppuani edessäs? Mmmmm... saisit tehdä muutakin kuin vain runkata... Ahhhh!

tercuin gayboy 19w

Anonyymi

5.4.2012 00:22

Petit vaimoasi. Yrität vain huijata itseäsi ettei tuo ollut pettämistä.

No, jos vaimosi tekisi samanlaisen jutun jonkun miehen kanssa miltä sinusta tuntuisi? Normaalilta ja hyväksyttävältä? Ei haittais vaikka tekis viikottain, kunhan et tietäisi?

Anonyymi

5.4.2012 00:57

^

Harvemmin ihmistä haittaa sellaiset asiat mistä hän ei tiedä.

Itse tunnustajan tapaukseen sanon että kyllä tuo mielestäni ihan pettämisestä käy.

Anonyymi

5.4.2012 09:02

Itsetuntokysymys. Minua ei haittaisi pätkääkään jos kumppanini kertoisi minulle tällaisen kokemuksen. Käymme kumpikin saunassa muiden kanssa, välillä yhdessä välillä erikseen. Saunomisesta on _tosi_ pitkä matka pettämiseen...

Anonyymi

5.4.2012 10:53

Tosi kiehtova tarina, kiitos siitä. Maailma on ihmeellinen paikka. Toisaalta tuo yhteissaunominen antoi jo olettaa, että jotain tulisi tapahtumaan, eli ajatuksissasi olit jo valmis pettämään. Ei tästä kuitenkaan kannata suurta syyllisyyttä tuntea.

Anonyymi

5.4.2012 11:06

Työmatkasi aikana hoitelin vaimosi saunassa, pöydällä, parvekkeella, sängyssä, autossa, hotellissa, ruotsinlaivalla ja suorassa tv-lähetyksessä. Saman tein äidillesi.

Anonyymi

5.4.2012 11:49

Hieno tarina, "sait" vierasta, et pettänyt ja et saanut mitään kuppaa tai muuta, mitä irtopanoissa voi tulla, etkä tartuta vaimoosi mitään.

Piristävää aamulukemista

Anonyymi

5.4.2012 14:34

Maailmankaikkeuden paskin fantasia ja tulit sen tänne kertomaan. Lopetas harri se unelmointi, pistä pippeli takas housuihin ja mene viemään roskat!

Anonyymi

5.4.2012 15:26

Jaakko, olen pettynyt sinuun tosi pahasti.
Älä enää tule kotiin.
T. vaimosi

Anonyymi

5.4.2012 18:31

Mulla rupes ottamaan eteen kuin luin tätä.

Anonyymi

5.4.2012 18:39

Eroottinen fantasia keravalta.

Anonyymi

5.4.2012 21:25

Erikoinen ämmä kun menee kyykyyn kuselle suohkuun. Pönttökin olisi ollut varmaan ihan vieressä ja toisaalta naisillekin tyypillinen suihkussa seisaaltaan kuseminenkin olisi onnistunut. Veikkaisin että miehistä noin 1 promille innostuu kusileikeistä ja toisen kusemisen katsomisesta. Raimo, ensi kerralla hieman enemmän eforttia fantasiaan.

Anonyymi

5.4.2012 23:04

Tosiaan erikoinen kun meni kyykyyn ja suohkuun...

Anonyymi

6.4.2012 07:11

Missä ihmeessä hotellihuoneissa on omat saunat????

Anonyymi

6.4.2012 10:17

^Sviiteissä on yleensä, ainakin pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä.

Anonyymi

6.4.2012 16:41

PASKAA!

Anonyymi

8.4.2012 13:31

Kaikki itsesaastutus on pettämistä.

Anonyymi

8.4.2012 17:38

Jos penis ei mennyt vaginaan, ei ollut pettämistä!

Anonyymi

10.4.2012 10:01

Se oli siis pissis.

Anonyymi

12.4.2012 07:02

Ei tarvitse olla sviitti, esim. Seinäjoen lakeudessa (Sokos hotel) on todella monessa huoneessa sauna.

Anonyymi

12.4.2012 18:25

uuh, kiihotuin

Anonyymi

20.4.2012 21:32

Omasta mielestä ei ollu pettämistä mutta kun on naimisissa ja lähtee toisen naisen matkaan sen hotellihuoneeseen niin eikö mielessä liiku takaajatuksia? Fyysiseltä osalta ei pettämistä siltikään minu mielestä.

Anonyymi

30.4.2012 14:57

Älä murehdi. Mitään pahaa ei tapahtunut. Hyvä tapahtuma, joka tulee säilymään muistoissa :)