Huono koulumenestys altistaa alkoholismiin
Ruotsalaistutkimuksen mukaan yläasteella heikosti pärjänneet sairastuvat helpommin alkoholismiin.
Facebook yhteydessä masennusoireisiin?
Uusien tutkimustulosten mukaan somessa roikkumisen ja masennusoireiden välillä on yhteys.
Suomalaistutkimukset paljastavat musiikin suojaavan ja kehittävän aivoja
Suomen Akatemia toivoo geenitutkimuksesta säästöjä terveydenhuollon menoihin.
Selfiet, uhka itsetunnolle!
Naistenlehti Glamourin laaja tutkimus osoittaa, että somen aikakaudella naiset tuntevat itsensä entistä epävarmemmaksi.
Rakastumiseen tarvitaan 36 kysymystä
Amerikkalaistutkimus selvitti, että rakastua voi kysymällä 36 kysymystä.
Hollantilainen hiirituoli liikuttaa istumatyöntekijöitä
Keksijä loi tuolin, jossa vartaloa käytellään hiiren lailla ja lihakset saavat liikuntaa.
Vuoden 2014 suosituin sana ei ollutkaan sana
Sydänhymiö vei vuoden 2014 käytetyimmän englanninkielisen sanan paikan.
Stressaako? Hymyile itsesi onnelliseksi
Tutkimukset osoittavat, että tekohymy voi tuoda aidon onnen.
11 faktaa helsinkiläisnuorista
Valtaosalla kaikki hyvin. Jengi alkaa kuitenkin repeämään kahtia ja maahanmuuttajat kärsivät ongelmista.
”Pistetäänkö meret pieniin pusseihin?”
Tutkijat selvittivät, miten paljon muovia löytyy meristämme ja mihin osa siitä on hävinnyt.